Aamulla aikainen herätys ja riuska siirtyminen liikekannalle. Kreetan etelärannikon pikkukylät ovat näköjään uneliaampia kuin Hanian seudun turistikylät. Kävelimme Paleohoran koko rantakadun päästä päähän ja vasta viimeinen kahvila oli juuri 
availemassa oviaan. Ihana aamupalahetki nousevan auringon valossa. Pöydällä oleva suolasirotin oli kovassa käytössä, kun suolasin kananmunat, pekonit ja oliiviöljyllä valellun leivän sekä repusta kaivamani pähkinäpussin sisällön. Eilinen suolattomuus oli vielä selkeästi mielessä.Toisen kävelypäivän reitti alkoi vähän epämääräisesti. Ensin rantakivikkoa pitkin, sitten oikaisu jonkun talon pihatien kautta räksyttävän koiran ohi varsinaiselle tielle. Pohdimme Kävelijän kanssa, että eikö talon asukkaita häiritse nämä satunnaiset vaeltelijat. Luulisi olevan kaikille mukavampaa, jos joku laittaisi hieman opasteita matkan varrelle.
Tielle päästyämme laitoimme tassua toisen eteen ja ajattelimme kävellä aamun viileydessä hyvän siivun päivämatkaa eteenpäin. Välillä pysähdeltiin kuvaamaan tien reunoilla 
kasvavia kaktuksia, oliivipuita ja maisemia, kun itse kävelyyn ei tarvinnut keskittyä tällä hetkellä. Tie loppui uimarannalle, jossa pieni kahvila oli juuri availemassa luukkujaan. Pieni lepohetki varjossa jätskiä syöden ja sitten taas tien päälle. Rannan loppupäästä piti etsiä E4 -polun alkupää ja hetken siinä saikin taas aavistella mikähän poluista olisi se oikea.
Ensimmäisen kävelypäivän iltana olimme kauppareissullamme hoksanneet ostaa myös kiipeilyhanskat suojaamaan käsiä terävissä kivissä. Kiittelin mielessäni moneen kertaan tätä n. 50 senttiä maksanutta hankintaa toisen kävelypäivän kuluessa. Lisäksi repussa oli litra enemmän juomavettä kuin eilen ja sipsipussi. Parempi suolatasapaino takasi hyvän olotilan koko kävelypäivälle, vaikka maasto aikamoisen haastavaa välillä olikin.
Hups, näinkin voi käydä kun keskittyy kuuntelemaan äänikirjoja. Minä ylhäällä vuorenrinteellä, Kävelijä alhaalla merenrannalla. Kävelijää odotellessani sain ylimääräisen lepotauon varjossa ja vaihdoin hikiset sukat kuiviin, ettei jalkoihin tulisi rakkoja. Ja taas matka jatkui.
Päivän haastavin osuus alkaa tästä. Ensin jyrkkä laskeutuminen yllä näkyvään Lissoksen muinaiskaupunkiin ja sen jälkeen nousu ylös toiselle puolelle. Vasemmalla Kävelijä on jo laskeutumassa jyrkkää seinämää pitkin rotkon pohjalle, minä nappasin vielä viimeisen kuvan loittonevasta selästä ja laitoin kameran rinkkaan. Laskeutumisen alkuosan pystyi vielä kävelemään normaalisti, varovaisesti.. mutta laskeutumisen keskivaiheilla rinne oli niin pystysuora, että oli pakko kääntyä ja peruuttaa ihan kuin olisi tullut tikapuita alas. Minulla oli ohut köysikin rinkassa mukana ja kokeilin rinteen kiviä ja puskia josko joku niistä olisi ollut kyllin tukeva, että olisi voinut kiertää siihen köyden laskeutumisen tueksi, mutta kaikki puskat ja kivet olivat enemmän tai vähemmän irtonaisia. Alakuvassa laskeutuminen on jo loppusuoralla ja yksi tiukasti maassa pysyvä puu on jo käden ulottuvilla.
Laskeutumisen ja hyvin puskittuneen rotkon läpi rämpimisen jälkeen saavuimme muinaiseen Lissoksen kaupunkiin, jonka rauniot löydettiin vahingossa vuonna 1957. Lissoksen löytäjät olivat etsimässä parantavaa vesilähdettä. Samaa lähdettä oli käytetty parannustarkoituksissa jo satoja vuosia aiemmin. Lähde löytyi ja samalla löytyi kokonainen 4000 vuotta vanha rauniokaupunki lähteen ympäriltä. Lissoksessa on aikoinaan asunut rikas yhteisö, jolla on ollut mm. oma kultarahansa ja he ovat käyneet kauppaa monien Välimeren rannikkosatamien kanssa.
Geokätköilyä vaelluksen lomassa. 
Päivän viimeinen nousu Lissoksesta ylös vuorelle.
Aurinko oli jo matalalla, kun laskeuduimme viimeisiä, koukeroisia kilometrejä vielä yhteen rotkoon ja rotkon pohjaa pitkin Sougian kylään.
Ennen Sougiaa oli kylän venesatama, jossa paikalliset kalamiehet valmistelivat lähtöä yökalaan.
Toinen kävelypäivä takana. Matkamittarissa 20 kilometriä, kävelyaika lähes 10 tuntia. Kävelijän kuvakooste.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti