Luvassa helppo ja lyhyt kävelypäivä, joten aloitimme aamun verkkaisesti rantatavernassa aamupalalla paikallista laivaliikennettä tarkkaillen. Minun aamiaislautaseltani löytyi sfakian piiras eli ohut lättymäinen piirakka, jossa on juustoa täytteenä. Herkullista hunajan kanssa! Lisäksi kreikkalaista jogurttia hunajan kanssa ja frappe eli jääkahvi. 
Kävelyreitti alkoi tänään poikkeuksellisesti lammasaitauksen vierestä eikä vuohiaitauksen läpi, kuten tavaksi oli jo muodostunut. Aurinko oli jo korkealla ja lampaat vilvoittelivat raukeina ainoassa varjopaikassa, kun kävelimme ohi.
Vaelluspäivän parasta hupia tarjosi tämä "Vuohi Joonatan", kuten Kävelijä otuksen nimesi. Vuohi oli selvästi keksinyt, että hän voi tehdä muutakin kuin määkiä vuohilaumassa, esimerkiksi kärkkyä herkkupaloja turisteilta. Sinnikästä kärkkymistyötä Vuohi Joonatan tekikin, mies joutui välillä työntämään vuohta toden teolla pois kimpustaan, mutta tuumaakaan vuohi ei antanut periksi.
"Tuonne minä en mene!" huudahdin Kävelijälle, kun näimme tämän paikan. Jyrkkään vuorenrinteeseen nakerrettu ura oli kaikkea muuta kuin sitä unelmoimaani helppoa päivätaivalta viimeiselle päivälle. Jos kuvaa katsoo tarkkaan, niin siellä minä silti menen punaisessa vaelluspaidassani.. mitäs sitä muutakaan tässä tilanteessa pystyi tekemään.
Korkeuseroihin tottui viikon aikana kummasti. Kun Kävelijä otti tätä kuvaa, niin ihmettelin hänen takanaan mitä se nyt oikein kuvaa. Mielestäni polku oli ihan tavallista polkua. Nyt jälkikäteen kyllä vähän hirvittää, että miten sitä tästäkin niin reippain askelin käveltiin.
Tie häämöttää jo, vielä viimeinen nousu tielle.
Sfakian miesten tekosia liikennemerkissä.
Jalkojen alla tukeva asvalttitie ja edessä näkyy Hora Sfakion, josta lähtisi iltapäivällä johonkin aikaan bussi takaisin Haniaan. Tuntemukset olivat tässä vaiheessa aika ristiriitaisia. Toisaalta suunnaton helpotus siitä, että pääsimme reitin läpi ehjinä ja toisaalta haikeus vaelluksen loppumisesta. Kävelijä mietiskeli jotakin samansuuntaista, kun hän alkoi jo suunnitella "paikkausreissua", jonka aikana käveltäisiin tällä kerralla väliin jääneet pätkät ja lisäksi suunnattaisiin jonkun matkaa sisämaahan vuoristoreitille. Bussiaikataulujen selvittämisen jälkeen jäi aikaa vilvoittavalle uintireissulle ja muutamalle kylmälle oluelle rantatavernassa. Kreetan maaperän hienojakoinen tomu oli viikon aikana muuttanut siniharmaat vaelluskenkäni punaruskeiksi, mutta nyt koitti hetken lepotauko kengillekin.
Näkymä bussista heti Hora Sfakionista lähdettyämme. On siinä laitettu tietä mutkalle! 
Illalla Haniassa Semiramis -tavernassa syömässä herkullista kleftikoa eli paikallista rosvopaistia. Viikon oleskelu väljässä vuoristomaisemassa oli tehnyt sen, että Hania tuntui nyt kauhean ruuhkaiselta ja ahtaalta.
Lauantaina lentomme lähti vasta iltapäivällä, joten ehdimme hetken aikaa pyöriä Haniassa ja ostella tuliaisia kotoväelle. Kävelijä halusi testata minun jaloillani imukalojen suorittamaa jalkahoitoa, joten tiukasta vastustelusta huolimatta päädyin lopulta roikottamaan jalkojani kala-altaassa. Ensin kalat kutittivat sietämättömän paljon, mutta jos ajatteli tiiviisti porekylpyä eikä katsonut jaloissa pyörivää kalakuhinaa, niin hoito oli ihan siedettävä. Pehmenneillä tassuilla lähdimmekin kohti lentokenttää ja kotimaata.
Tämä reissu oli ehdottoman upea ja mieleenpainuva kokemus. Kiitos Kävelijälle hyvästä matkaseurasta ja ajatuksiaherättävistä keskusteluista. Kävelijän kuvakooste viimeiseltä kävelypäivältä ja koko reissun ajatelmat voit lukea täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti