Kreeta E4: Sougia - Agia Roumeli ja Samarian rotko

Välipäivä: ti 13. 9. 2011

Kolmannen päivän vaellusreitti Sougiasta Agia Roumeliin olisi ollut opaskirjan mukaan erittäin vaikeaa maastoa ja kävelyajaksi oli merkitty 9 tuntia. Eilisen reitin maastoluokitus oli helpohko ja reitin kävelyajaksi opaskirja sanoi viisi tuntia, meillä meni siihen lähes 10 tuntia. Tuumailimme Kävelijän kanssa, että emme lähde kokeilemaan kuluisiko meiltä Sougiasta Agia Roumeliin 18 tuntia, vaan päätimme ohittaa vaikeudet veneellä.

Ohjelmassa oli siis tavallista myöhäisempi herätys ja rauhallinen kävely venelaiturille. Laiturilla oli jo vanhempi paikallinen pariskunta aamuongella ja venettä odotellessa oli kiva seurailla heidän kalastuspuuhiaan. Etelärannikon pikkukylien välinen tavaraliikenne hoituu pääosin näiden veneiden avulla. Joka satamassa veneet purkivat ensimmäisenä laiturille perunasäkkejä, sämpyläpusseja, olutkoreja ja mitä milloinkin. Veneen kannelta oli mielenkiintoista seurata rannikon hurjia muotoja ja arvailla missähän kävelyreitti milloinkin mahtoi kulkea.

Saapuminen Agia Roumeliin. Vuorossa oli aamiainen, edullisen yöpaikan etsiminen, hikisten vaellusvaatteiden pesu ja päiväunet. Sain houkuteltua Kävelijän myös sukeltelemaan, vaikkei uiminen olekaan hänelle yhtä mieluinen liikkumismuoto kuin kävely. Olin pitänyt huolen, että meillä oli uimalasit repussa. Uimalasit päässä oli hauska katsella erikoisia, turkooseja ja keltaisia kaloja, jotka tulivat kurkkimaan uimalaseista sisälle, että mikähän tämä on miehiään.

Lounaaksi gyros pitaa ja Mythos -olutta.

Lepopäivä vaelluksesta oli tarpeellinen lihastenkin kannalta. Vietimme lähes koko päivän rannan tavernassa keskustellen valokuvauksesta ja kokeillen kameran lähes kaikki toiminnot läpi. Muutama Mythoskin tuli siinä sivussa siemaistua ja napattua noin 150 kuvaa isosta pörriäisestä, joka lenteli pöytämme lähellä kukkalaatikon ympärillä.


Samarian rotkosta tulevia kävelijöitä odottelemassa laivakyytiä. Ihan kaikki näistä eivät onneksi meinaa ahtautua tuohon pieneen purkkiin, vaan kuvan vasemmasta laidasta oli juuri lähestymässä isompi laiva, joka kuljetti uupuneita kävelijöitä Hora Sfakioniin.

3. Kävelypäivä: ke 14. 9. 2011

Samarian rotko on Euroopan pisin ja syvin rotko. Kesäaikaan rotkon läpi kävelee päivittäin noin tuhat ihmistä, joten tungostakin täällä riittää. Yleensä kävely aloitetaan isolta parkkipaikalta rotkon yläpäästä ja lopetetaan Agia Roumelin kylään. Kävelijän kanssa aloitimme Agia Roumelista, kävelimme rotkon puoliväliin ja palasimme takaisin. Rotkon upeimmat nähtävyydet tulivat tälläkin keinolla nähtyä ja mikä parasta, puoliväliin saakka pääsi näkemättä muita ihmisiä. Rotkon tyhjyys oli valokuvaamisen kannalta upea juttu. Rotkon puoliväliin olimme sopineet pienimuotoisen sukukokouksen, kun mieheni ja Kävelijän sisko saapui miesystävänsä kanssa rotkon yläpäästä ja kävelimme heidän kanssaan samaa matkaa takaisin Agia Roumeliin.

Aamuvarhaisella varjoisassa rotkossa menoamme säesti hurjasti määkivä lammaslauma.

Eilinen valokuvauskeskustelu tuotti hedelmää ja rotkovaelluksen aikana yritin saada automatisoitua niitä toimenpiteitä ja säätöjä, millä saan otettua alla olevan kaltaisia kuvia. Kreetan rotkoissa ihmisillä on tapana koota kiviä päällekkäin reitin merkitsemiseksi ja oman läsnäolonsa merkiksi.

Ensiapukuljetus odotti rotkon puolivälissä mahdollisia loukkaantuneita.

Paluumatkalla lähes koko miehen puoleisen suvun kanssa.

Illalla syömässä. Kävelyä tuli tälle päivälle 14 km helppoa reittiä, edellisiin kävelypäiviin nähden tämä tuntui pieneltä päiväkävelyltä. Tämän ravintolan "house wine" oli aika hurjaa litkua, mutta pitkää iltaa istuessamme sekin tuli juotua. Huomaa kaunis vesipullo!


Olimme jo palanneet pienelle hotellillemme, kun kuulimme omituista jollottavaa laulua. Kävelijä arveli, että kyseessä oli jonkinlainen yömessu, minä taas veikkasin jalkapallofanien kisastudiota. Lähdimme tarkistamaan asiaa ja löysimme eräästä tavernasta pöydällisen paikallisia miehiä, jotka lauloivat tauotta. Vähän aikaa pöydässä oli myös muutamia naisia, mutta he eivät osallistuneet lauluun ja lähtivät hetken kuluttua pois. Jäimme reunapöytään katsomaan laulamista ja samassa pöytäämme tuotiin punaviinit, laulumiehet kuulemma tarjosivat. Ensin luulin, että takana keskellä istuvalla mustapaitaisella miehellä oli surua, kun hänen vieruskaverinsa piti kättään huolehtivasti hänen olkapäällään. Laulutkin kuulostivat hiukan itkuvirsiltä ja mietin jo, että onkohan meidän soveliasta jäädä kuuntelemaan näin intiimiä laulantaa. Tavernan toisella reunalla oli kolme nuorta miestä ja kävin heiltä kysymässä mitä miehet laulavat. Miehet kuulemma juhlivat sitä, että näkevät toisensa pitkästä aikaa ja he laulavat elämästä, ystävyydestä ja rakkaudesta. Eikä mitään surua, hyvä.

Laulu oli hyvin vaikuttavaa ja ikivanhan kuuloista. Laulun rakenne oli sellainen, että ensin yksi mies lauloi säkeistön alkukohdan, sitten koko ryhmä yhtyi kertosäkeistöön "..aaaamanamaaaa". Laulussa oli tilaa myös jonkinlaiselle improvisoinnille. Aivan kuin siinä olisi ollut tuhansia mahdollisia säkeistöjä, joista jokainen mies saattoi poimia esiin sen minkä halusi. Välillä pöytäseurueen miehet nyökkäilivät hyväksyvästi sille mitä kaveri lähti laulamaan, välillä joku selvästi hämmästyi ja kohotti kulmakarvojaan. Kesken laulamisen takarivin mustapaitainen mies nousi, käveli pensasaidan toiselle puolelle ilmeisesti kotipihalleen ja ampui kiväärillä kaksi kertaa ilmaan. Pelästymiseni sai paikalliset nuoret miehet nauramaan ja he sanoivat, että he sfakialaismiehet juhlivat ampumalla ilmaan, se on juhlan merkki. Mieleeni muistui näiden sfakialaismiesten tapa ammuskella liikennemerkkejä ja kysyin miksi he niin tekevät. Sain vastaukseksi arvoituksellisen hymyn ja vastauksen "joka kylällä on oma salaisuutensa, se on meidän salaisuutemme".

Kotiin päästyäni seikkailin hiukan netissä ja löysin kuulemallemme kappaleelle nimen. Kyseessä oli ilmeisesti rizitika, joka kuulosti hiukan tältä. Tosin täytyy sanoa, että näkemämme miehet lauloivat paremmin kuin nämä nuoret miehet videolla. Joka tapauksessa tämä oli yksi reissun huippuhetki, että pääsi kuulemaan tällaista elävää kansanperinnettä.

Kävelijän kuvakooste. Reissun kaksi viimeistä päivää blogin seuraavalla sivulla...