Äärestä laitaan

Kreeta E4: Elafonisi -Agia Kyriaki - Paleohora

2011-10-17T13:00:00.008+03:00

Pieni johdanto aiheeseen: Mieheni veli, Kävelijä, on käynyt lukuisia kertoja Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitillä Espanjassa ja on houkutellut minuakin mukaansa, mutta jostain syystä Espanjan reitti ei ole minua sytyttänyt. Keväällä sukulointireissulla Kävelijän luona jostain putkahti esiin ajatus vaelluksesta Kreetan E4-reitillä ja sinnehän minä olin heti valmis lähtemään! Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja lentolippuja tilaamaan...

1. Kävelypäivä: su 11. 9. 2011

Olimme edellisiltana saapuneet Air Finlandin lennolla Kreetalle, Hanian lentokentälle, josta matka jatkui ripeällä taksikyydillä (parhaimmillaan 140 km/h) Hanian kupeessa sijaitsevaan Niriis-hotelliin. Tähän saakka matka oli etukäteen varattu, loppuviikko mentäisiin tunteella tilanteen mukaan.

Aamulla aikainen herätys ja rivakka siirtyminen tien varteen Hanian bussia odottamaan. Haniassa söimme aamupalan ja lähdimme klo 9 bussilla kohti Elafonisia. Topolian tunnelin kohdalla tie kulkee rotkon reunalla kapeana ja muutaman kerran ehdin jo epäillä, mahtuuko iso bussi todella tästä menemään. Sykähdyttävä kokemus. Epäilyksistäni huolimatta bussikuski tiesi mitä teki ja perillä Elafonisissa olimme puolen päivän aikoihin. Elafonisissa pieni tankkaus- ja valokuvaustauko ja sen jälkeen reitin alkupäätä etsimään. Tavoitteena oli kävellä ensin Agia Kyriakiin, jonne piti opaskirjan mukaan olla mukava 3 h 45 min kävelymatka. Tästä pikkukylästä oli tarkoitus kävellä vielä 10 km tiepätkä Paleohoraan yöksi.

Tästä se alkaa.

Upeita maisemia ja rosoisia laavakiviä. Yllä olevan kuvan ottaessani naureskelin mielessäni, että tässä polku muuttuu hiukkasen haastavammaksi. Kiveltä kivelle loikkien pääsin opastolpan luokse kuitenkin helposti. Nyt jälkikäteen hymyilyttää, että tätä minä pidin vaikeana..

Matkaa taitettu vain muutamia kilometrejä ja vaikeudet alkoivat jo. E4 -reitti näytti olevan huonosti merkitty ja monet kävelijät ovat etsineet oikeaa suuntaa, joten välillä polkuja oli kuin Jukolan viestissä. Vaikka yritti seurata suurinta polkua, niin ei ollut mitään takeita siitä, että se olisi se oikea. Mieheltäni olen oppinut sen, että suunnistusmetsässä kannattaa kulkea samalla korkeuskäyrällä jos vain mahdollista, on turha lähteä väsyttämään itseään juoksemalla mäkiä ylös ja alas. Ilmeisesti noudatin tätä ohjetta myös E4 -reitillä ja täällä se ei pitänytkään paikkaansa. Yllä olevassa kuvassa Kävelijä etenee sinnikkäästi suoraan eteenpäin.. ja vain hetki tämän jälkeen olimme tiukasti umpikujassa. Minä olin jotenkin onnistunut kiipeämään ison, rosoisen kivenjärkäleen päälle ja tajusin, että en pääse eteenpäin enkä sivuille enkä oikein alaspäinkään. Ympärillä oli vain piikkipuskaa ja ammottavia onkaloita isojen lohkareiden välissä. Rinkka selässä on näköjään paljon helpompi kiivetä kivenjärkäleelle kuin tulla sieltä alas. Hidas paluu tulosuuntaan ja uusi yritys kiivetä rannan järkäleikköä ylös, jos ylempänä menisi polku. Toinen yritys oli siinä mielessä parempi, että pääsin järkäleiköstä pois, mutta viimeisessä nousuriuhtaisussa onnistuin raapaisemaan polveni terävään kielekkeeseen. Yhdestä syvästä haavasta valui verta niin, että oli pakko pitää ensiaputauko ennen kuin lähdin etsimään Kävelijää, joka olikin jo löytänyt polun ylempää rinteestä. Tästä matka jatkui taas hetken helpompana.
Edessäpäin näkyy jo niemi (Cape of Krios), jonka takana on Agia Kyriaki. Kävelijä kertoili aina välillä väliaikatietoja kävelymme edistymisestä "kaksi tuntia kävelty, matkamittarissa kolme kilometriä". Päivämatkan tarkkaa kilometrimäärää ei ollut tiedossa ja kävely eteni korkeuseroista ja paikoittaisesta huonosta maastosta johtuen tuskastuttavan hitaasti. Tässä vaiheessa kävi selväksi, että opaskirjan tiedot eivät ihan pidäkään paikkaansa ja olemmekin vaativammalla reitillä mitä etukäteen osasimme ajatella.

Oops I did it again.. Taas jumissa keskellä rinnettä. Kartalla suunnilleen siinä kohtaa missä on Viena. Kävelijä yritti etsiä reittiä kallioseinämän juuresta alakautta, minä tarkkailin pieniä uria, jotka kiipeilivät murenevaa seinämää ylöspäin. Alakautta ei päässyt etenemään, joten ylös oli pakko mennä. Askel kerrallaan ja jokaista kiveä kokeillen, että pysyykö se paikallaan. Muutama hikinen tuokio tuli tässä rinteessä vietettyä. Yhdessä kohdassa oli pakko ottaa pari uhkarohkeaa askelta irtonaisen soravyöryn yli, että pääsin käsiksi piikkipuskiin ja tukevaan maaperään.

Voittajan on helppo hymyillä. Kiipeilyurakka palkittiin upealla näkymällä. Tälläkin kertaa se virallinen polku kulki ylhäällä. Yritin painaa mieleeni, että valitsisin aina ylimmän mahdollisen reittivaihtoehdon, mutta ihan nappiin eivät aina menneet viikon loputkaan reittivalinnat.

Minulla oli 3,5 litraa vettä mukanani ja huolestuttavalla vauhdilla vesipullot tyhjenivät kuumana päivänä. Olin eilisiltana ostanut mielestäni suolapähkinöitä kävelypäivän evääksi, että saisin tarpeeksi suolaa korvaamaan hikoilussa menetettyä suolaa. Kiipeilyurakan jälkeen istahdin evästauolle ja huomasin, että minulla olikin pussillinen paahdettuja, mutta suolattomia pähkinöitä. Suolan puute aiheutti hiukan heikon olon ja jouduin välillä huilaamaan varjossa ja roikottamaan päätä alaspäin, ettei taju olisi mennyt. Ag. Ioannisin kappelin takana oli vesilähde, josta sai taas täytettyä tyhjenneet vesipullot.

Niemen kärjessä osa polusta oli sortunut mereen.

Rantajärkäleikön mittasuhteista saa vähän oikeampaa kuvaa, kun tarkastelee kappelia kallion laella. Kappeli näyttää nukkekodin kalusteelta, mutta on ihan normaalin kokoinen kirkko.

Kävelypäivän viimeinen lepotauko niemen kärjessä kauniilla rannalla ennen viimeisen vuoren ylittämistä. Kallionkieleke tarjosi toivottua varjoa kuuman kävelyurakan keskelle. Lämpötila oli vähän yli 30 astetta. Lepotauon aikana ehti valokuvata myös kiipeilyn tulokset. Sääret piikkipuskan raapaleilla ja polvissa kallioseinämien jäljet. Alimman laastarin alla on se syvä haava, josta jäi näköjään pysyvä arpi.

Tässä kohtaa reittiä alkoi jo vähän hymyilyttää. Edessä näkyy Agia Kyriaki ja jalkojen alla on tukeva tie. Askelmittarissa 18 km, kävelyaika yli 6 tuntia. Aurinko alkoi jo laskea, joten 10 km kävelymatkan Paleohoraan sai unohtaa.

Voi taivas, mikä olotila istua rannan tavernassa kylmä Mythos nenän edessä, banaaninlehdistä tehty katos pään päällä ja lempeä merituuli hiuksissa. Katso myös Kävelijän kuvakooste.

Pieni ystäväisemme.

Taksikyytiä odotellessa.

Kreeta E4: Paleohora - Sougia

2011-10-17T12:48:00.009+03:00

2. Kävelypäivä: ma 12. 9. 2011

Aamulla aikainen herätys ja riuska siirtyminen liikekannalle. Kreetan etelärannikon pikkukylät ovat näköjään uneliaampia kuin Hanian seudun turistikylät. Kävelimme Paleohoran koko rantakadun päästä päähän ja vasta viimeinen kahvila oli juuri availemassa oviaan. Ihana aamupalahetki nousevan auringon valossa. Pöydällä oleva suolasirotin oli kovassa käytössä, kun suolasin kananmunat, pekonit ja oliiviöljyllä valellun leivän sekä repusta kaivamani pähkinäpussin sisällön. Eilinen suolattomuus oli vielä selkeästi mielessä.

Toisen kävelypäivän reitti alkoi vähän epämääräisesti. Ensin rantakivikkoa pitkin, sitten oikaisu jonkun talon pihatien kautta räksyttävän koiran ohi varsinaiselle tielle. Pohdimme Kävelijän kanssa, että eikö talon asukkaita häiritse nämä satunnaiset vaeltelijat. Luulisi olevan kaikille mukavampaa, jos joku laittaisi hieman opasteita matkan varrelle.

Tielle päästyämme laitoimme tassua toisen eteen ja ajattelimme kävellä aamun viileydessä hyvän siivun päivämatkaa eteenpäin. Välillä pysähdeltiin kuvaamaan tien reunoilla kasvavia kaktuksia, oliivipuita ja maisemia, kun itse kävelyyn ei tarvinnut keskittyä tällä hetkellä. Tie loppui uimarannalle, jossa pieni kahvila oli juuri availemassa luukkujaan. Pieni lepohetki varjossa jätskiä syöden ja sitten taas tien päälle. Rannan loppupäästä piti etsiä E4 -polun alkupää ja hetken siinä saikin taas aavistella mikähän poluista olisi se oikea.

Ensimmäisen kävelypäivän iltana olimme kauppareissullamme hoksanneet ostaa myös kiipeilyhanskat suojaamaan käsiä terävissä kivissä. Kiittelin mielessäni moneen kertaan tätä n. 50 senttiä maksanutta hankintaa toisen kävelypäivän kuluessa. Lisäksi repussa oli litra enemmän juomavettä kuin eilen ja sipsipussi. Parempi suolatasapaino takasi hyvän olotilan koko kävelypäivälle, vaikka maasto aikamoisen haastavaa välillä olikin.

Hups, näinkin voi käydä kun keskittyy kuuntelemaan äänikirjoja. Minä ylhäällä vuorenrinteellä, Kävelijä alhaalla merenrannalla. Kävelijää odotellessani sain ylimääräisen lepotauon varjossa ja vaihdoin hikiset sukat kuiviin, ettei jalkoihin tulisi rakkoja. Ja taas matka jatkui.

Päivän haastavin osuus alkaa tästä. Ensin jyrkkä laskeutuminen yllä näkyvään Lissoksen muinaiskaupunkiin ja sen jälkeen nousu ylös toiselle puolelle. Vasemmalla Kävelijä on jo laskeutumassa jyrkkää seinämää pitkin rotkon pohjalle, minä nappasin vielä viimeisen kuvan loittonevasta selästä ja laitoin kameran rinkkaan. Laskeutumisen alkuosan pystyi vielä kävelemään normaalisti, varovaisesti.. mutta laskeutumisen keskivaiheilla rinne oli niin pystysuora, että oli pakko kääntyä ja peruuttaa ihan kuin olisi tullut tikapuita alas. Minulla oli ohut köysikin rinkassa mukana ja kokeilin rinteen kiviä ja puskia josko joku niistä olisi ollut kyllin tukeva, että olisi voinut kiertää siihen köyden laskeutumisen tueksi, mutta kaikki puskat ja kivet olivat enemmän tai vähemmän irtonaisia. Alakuvassa laskeutuminen on jo loppusuoralla ja yksi tiukasti maassa pysyvä puu on jo käden ulottuvilla.

Laskeutumisen ja hyvin puskittuneen rotkon läpi rämpimisen jälkeen saavuimme muinaiseen Lissoksen kaupunkiin, jonka rauniot löydettiin vahingossa vuonna 1957. Lissoksen löytäjät olivat etsimässä parantavaa vesilähdettä. Samaa lähdettä oli käytetty parannustarkoituksissa jo satoja vuosia aiemmin. Lähde löytyi ja samalla löytyi kokonainen 4000 vuotta vanha rauniokaupunki lähteen ympäriltä. Lissoksessa on aikoinaan asunut rikas yhteisö, jolla on ollut mm. oma kultarahansa ja he ovat käyneet kauppaa monien Välimeren rannikkosatamien kanssa.

Geokätköilyä vaelluksen lomassa.

Päivän viimeinen nousu Lissoksesta ylös vuorelle.

Aurinko oli jo matalalla, kun laskeuduimme viimeisiä, koukeroisia kilometrejä vielä yhteen rotkoon ja rotkon pohjaa pitkin Sougian kylään.

Ennen Sougiaa oli kylän venesatama, jossa paikalliset kalamiehet valmistelivat lähtöä yökalaan.

Toinen kävelypäivä takana. Matkamittarissa 20 kilometriä, kävelyaika lähes 10 tuntia. Kävelijän kuvakooste.

Kreeta E4: Sougia - Agia Roumeli ja Samarian rotko

2011-10-17T12:33:00.007+03:00

Välipäivä: ti 13. 9. 2011

Kolmannen päivän vaellusreitti Sougiasta Agia Roumeliin olisi ollut opaskirjan mukaan erittäin vaikeaa maastoa ja kävelyajaksi oli merkitty 9 tuntia. Eilisen reitin maastoluokitus oli helpohko ja reitin kävelyajaksi opaskirja sanoi viisi tuntia, meillä meni siihen lähes 10 tuntia. Tuumailimme Kävelijän kanssa, että emme lähde kokeilemaan kuluisiko meiltä Sougiasta Agia Roumeliin 18 tuntia, vaan päätimme ohittaa vaikeudet veneellä.

Ohjelmassa oli siis tavallista myöhäisempi herätys ja rauhallinen kävely venelaiturille. Laiturilla oli jo vanhempi paikallinen pariskunta aamuongella ja venettä odotellessa oli kiva seurailla heidän kalastuspuuhiaan. Etelärannikon pikkukylien välinen tavaraliikenne hoituu pääosin näiden veneiden avulla. Joka satamassa veneet purkivat ensimmäisenä laiturille perunasäkkejä, sämpyläpusseja, olutkoreja ja mitä milloinkin. Veneen kannelta oli mielenkiintoista seurata rannikon hurjia muotoja ja arvailla missähän kävelyreitti milloinkin mahtoi kulkea.

Saapuminen Agia Roumeliin. Vuorossa oli aamiainen, edullisen yöpaikan etsiminen, hikisten vaellusvaatteiden pesu ja päiväunet. Sain houkuteltua Kävelijän myös sukeltelemaan, vaikkei uiminen olekaan hänelle yhtä mieluinen liikkumismuoto kuin kävely. Olin pitänyt huolen, että meillä oli uimalasit repussa. Uimalasit päässä oli hauska katsella erikoisia, turkooseja ja keltaisia kaloja, jotka tulivat kurkkimaan uimalaseista sisälle, että mikähän tämä on miehiään.

Lounaaksi gyros pitaa ja Mythos -olutta.

Lepopäivä vaelluksesta oli tarpeellinen lihastenkin kannalta. Vietimme lähes koko päivän rannan tavernassa keskustellen valokuvauksesta ja kokeillen kameran lähes kaikki toiminnot läpi. Muutama Mythoskin tuli siinä sivussa siemaistua ja napattua noin 150 kuvaa isosta pörriäisestä, joka lenteli pöytämme lähellä kukkalaatikon ympärillä.

Samarian rotkosta tulevia kävelijöitä odottelemassa laivakyytiä. Ihan kaikki näistä eivät onneksi meinaa ahtautua tuohon pieneen purkkiin, vaan kuvan vasemmasta laidasta oli juuri lähestymässä isompi laiva, joka kuljetti uupuneita kävelijöitä Hora Sfakioniin.

3. Kävelypäivä: ke 14. 9. 2011

Samarian rotko on Euroopan pisin ja syvin rotko. Kesäaikaan rotkon läpi kävelee päivittäin noin tuhat ihmistä, joten tungostakin täällä riittää. Yleensä kävely aloitetaan isolta parkkipaikalta rotkon yläpäästä ja lopetetaan Agia Roumelin kylään. Kävelijän kanssa aloitimme Agia Roumelista, kävelimme rotkon puoliväliin ja palasimme takaisin. Rotkon upeimmat nähtävyydet tulivat tälläkin keinolla nähtyä ja mikä parasta, puoliväliin saakka pääsi näkemättä muita ihmisiä. Rotkon tyhjyys oli valokuvaamisen kannalta upea juttu. Rotkon puoliväliin olimme sopineet pienimuotoisen sukukokouksen, kun mieheni ja Kävelijän sisko saapui miesystävänsä kanssa rotkon yläpäästä ja kävelimme heidän kanssaan samaa matkaa takaisin Agia Roumeliin.

Aamuvarhaisella varjoisassa rotkossa menoamme säesti hurjasti määkivä lammaslauma.

Eilinen valokuvauskeskustelu tuotti hedelmää ja rotkovaelluksen aikana yritin saada automatisoitua niitä toimenpiteitä ja säätöjä, millä saan otettua alla olevan kaltaisia kuvia. Kreetan rotkoissa ihmisillä on tapana koota kiviä päällekkäin reitin merkitsemiseksi ja oman läsnäolonsa merkiksi.

Ensiapukuljetus odotti rotkon puolivälissä mahdollisia loukkaantuneita.

Paluumatkalla lähes koko miehen puoleisen suvun kanssa.

Illalla syömässä. Kävelyä tuli tälle päivälle 14 km helppoa reittiä, edellisiin kävelypäiviin nähden tämä tuntui pieneltä päiväkävelyltä. Tämän ravintolan "house wine" oli aika hurjaa litkua, mutta pitkää iltaa istuessamme sekin tuli juotua. Huomaa kaunis vesipullo!

Olimme jo palanneet pienelle hotellillemme, kun kuulimme omituista jollottavaa laulua. Kävelijä arveli, että kyseessä oli jonkinlainen yömessu, minä taas veikkasin jalkapallofanien kisastudiota. Lähdimme tarkistamaan asiaa ja löysimme eräästä tavernasta pöydällisen paikallisia miehiä, jotka lauloivat tauotta. Vähän aikaa pöydässä oli myös muutamia naisia, mutta he eivät osallistuneet lauluun ja lähtivät hetken kuluttua pois. Jäimme reunapöytään katsomaan laulamista ja samassa pöytäämme tuotiin punaviinit, laulumiehet kuulemma tarjosivat. Ensin luulin, että takana keskellä istuvalla mustapaitaisella miehellä oli surua, kun hänen vieruskaverinsa piti kättään huolehtivasti hänen olkapäällään. Laulutkin kuulostivat hiukan itkuvirsiltä ja mietin jo, että onkohan meidän soveliasta jäädä kuuntelemaan näin intiimiä laulantaa. Tavernan toisella reunalla oli kolme nuorta miestä ja kävin heiltä kysymässä mitä miehet laulavat. Miehet kuulemma juhlivat sitä, että näkevät toisensa pitkästä aikaa ja he laulavat elämästä, ystävyydestä ja rakkaudesta. Eikä mitään surua, hyvä.

Laulu oli hyvin vaikuttavaa ja ikivanhan kuuloista. Laulun rakenne oli sellainen, että ensin yksi mies lauloi säkeistön alkukohdan, sitten koko ryhmä yhtyi kertosäkeistöön "..aaaamanamaaaa". Laulussa oli tilaa myös jonkinlaiselle improvisoinnille. Aivan kuin siinä olisi ollut tuhansia mahdollisia säkeistöjä, joista jokainen mies saattoi poimia esiin sen minkä halusi. Välillä pöytäseurueen miehet nyökkäilivät hyväksyvästi sille mitä kaveri lähti laulamaan, välillä joku selvästi hämmästyi ja kohotti kulmakarvojaan. Kesken laulamisen takarivin mustapaitainen mies nousi, käveli pensasaidan toiselle puolelle ilmeisesti kotipihalleen ja ampui kiväärillä kaksi kertaa ilmaan. Pelästymiseni sai paikalliset nuoret miehet nauramaan ja he sanoivat, että he sfakialaismiehet juhlivat ampumalla ilmaan, se on juhlan merkki. Mieleeni muistui näiden sfakialaismiesten tapa ammuskella liikennemerkkejä ja kysyin miksi he niin tekevät. Sain vastaukseksi arvoituksellisen hymyn ja vastauksen "joka kylällä on oma salaisuutensa, se on meidän salaisuutemme".

Kotiin päästyäni seikkailin hiukan netissä ja löysin kuulemallemme kappaleelle nimen. Kyseessä oli ilmeisesti rizitika, joka kuulosti hiukan tältä. Tosin täytyy sanoa, että näkemämme miehet lauloivat paremmin kuin nämä nuoret miehet videolla. Joka tapauksessa tämä oli yksi reissun huippuhetki, että pääsi kuulemaan tällaista elävää kansanperinnettä.

Kävelijän kuvakooste. Reissun kaksi viimeistä päivää blogin seuraavalla sivulla...

Kreeta E4: Agia Roumeli - Loutro

2011-10-17T12:20:00.011+03:00

4. kävelypäivä: to 15. 9. 2011

Eilisen iltariekkumisen takia aamu käynnistyi aika hitaasti ja polulle päästiin vasta, kun aurinko oli jo noussut kuumana taivaalle. Polun alkupisteen löytäminen oli aikamoisen haastavaa. Lopulta uskalsimme mennä vuohiaitauksen portista läpi ja pääsimme oikealle polulle. Polku seuraili rantaa, välillä käveltiin aivan rantakivikossa ja välillä hiukan ylempänä polulla.

Maisemat olivat henkeäsalpaavan upeita. Turkoosia vettä, rannan karuja muotoja ja havupuita, joiden pitkien, heleänvihreiden havujen läpi aurinko siivilöityi kauniisti.

Ylempänä Agios Pavlosin bysanttilainen kappeli. Kappelin jälkeen olisi kuulunut etsiä polku heti ylös. Näin me yritimmekin, mutta hukkasimme jonnekin ylöspäin menevän polun ja johkaannuimme takaisin rantaan... virhe.

Päivä oli todella kuuma, lämpötila hipoi 35 astetta ja aurinko paistoi armottomasti. Vuohenraato polttavalla hiekalla kuvasti hyvin päivän tuskallisen näännyttävää ilmaa. Ymmärsin niin hyvin tuota nääntynyttä vuohta. Jokainen varjopaikka tuli tarkkaan käytettyä hetken lepotaukoihin.

Edessä näkyy jo jyrkänne, joka oli tämän päivän hankalin osuus. Tässä vaiheessa oikea polku menee jo ylempänä, mutta me seurailemme vielä jotain hämäyspolkua rannassa. Jyrkänteen alakautta ei päässyt etenemään, joten kiipeilyhommiksi meni taas.
Rannan loputtua oli pakko nostaa katse ylös ja lähteä hamuamaan jotain reitin tapaista ylös jyrkänteen päälle. Rinteessä näkyi paljon pieniä polkuja, monet ihmiset ennen meitä olivat etsineet reittiään ylös. Monet olivat menneet tosi uhkarohkeista paikoista ja minäkin kokeilin muutamaa hurjaa reittivalintaa, mutta lopulta aina järki voitti ja jatkoin paremman kiipeilykohdan etsimistä. Kelvollinen kiipeilykohta löytyi, kun olin tunnin verran kolunnut isoa rinnettä ristiin rastiin. Oli aika voittajafiilis löytää rinteen yläosasta oikea, iso polku ja pitää hetken lepotauko sillä välin, kun Kävelijä selvitteli tietään rinnettä ylös.

Päivän loppumatka oli helpohkoa polkua, mutta kuumuus teki matkasta raskaan ja muutamaan kertaan olin ihan varma, että tämä polku ei ikinä lopu mihinkään. Aina mutkan takaa paljastui pitkä pätkä lisää polkua ja hartaista toiveista huolimatta seuraavankin mutkan takaa paljastui uusi pitkä pätkä polkua.
Edessä häämöttävät jo ensimmäiset talot ja tavernat Loutron edustalla, mutta vielä on muutamia mutkia ja harjanteiden ylityksiä ennen kuin päästään perille.

Aurinko alkoi jo laskeutua ja vuoret loivat pitkiä varjoja maisemaan, kun lähestyimme Loutroa. Polku kulki hetken aikaa vuohilaidunten välissä.. joskin tällä kertaa kävelijät oli pakotettu ahtaaseen tilaan ja vuohille oli varattu kaikki tila ympäriltä. Hyvä näin.

Upea päätös kävelypäivälle; alla näkyy jo Loutro ja sain napattua kuvan hikisestä vuohipaimenesta, joka tähyili laumaansa rinteiltä. Päivän kävelyurakan pituus 22 km, kävelyaika 9 tuntia. Kävelijän kuvakooste.

Kreeta E4: Loutro - Hora Sfakion ja Hania

2011-10-17T11:39:00.007+03:00

5. Kävelypäivä: pe 16. 9. 2011
Luvassa helppo ja lyhyt kävelypäivä, joten aloitimme aamun verkkaisesti rantatavernassa aamupalalla paikallista laivaliikennettä tarkkaillen. Minun aamiaislautaseltani löytyi sfakian piiras eli ohut lättymäinen piirakka, jossa on juustoa täytteenä. Herkullista hunajan kanssa! Lisäksi kreikkalaista jogurttia hunajan kanssa ja frappe eli jääkahvi.

Kävelyreitti alkoi tänään poikkeuksellisesti lammasaitauksen vierestä eikä vuohiaitauksen läpi, kuten tavaksi oli jo muodostunut. Aurinko oli jo korkealla ja lampaat vilvoittelivat raukeina ainoassa varjopaikassa, kun kävelimme ohi.

Vaelluspäivän parasta hupia tarjosi tämä "Vuohi Joonatan", kuten Kävelijä otuksen nimesi. Vuohi oli selvästi keksinyt, että hän voi tehdä muutakin kuin määkiä vuohilaumassa, esimerkiksi kärkkyä herkkupaloja turisteilta. Sinnikästä kärkkymistyötä Vuohi Joonatan tekikin, mies joutui välillä työntämään vuohta toden teolla pois kimpustaan, mutta tuumaakaan vuohi ei antanut periksi.
"Tuonne minä en mene!" huudahdin Kävelijälle, kun näimme tämän paikan. Jyrkkään vuorenrinteeseen nakerrettu ura oli kaikkea muuta kuin sitä unelmoimaani helppoa päivätaivalta viimeiselle päivälle. Jos kuvaa katsoo tarkkaan, niin siellä minä silti menen punaisessa vaelluspaidassani.. mitäs sitä muutakaan tässä tilanteessa pystyi tekemään.

Korkeuseroihin tottui viikon aikana kummasti. Kun Kävelijä otti tätä kuvaa, niin ihmettelin hänen takanaan mitä se nyt oikein kuvaa. Mielestäni polku oli ihan tavallista polkua. Nyt jälkikäteen kyllä vähän hirvittää, että miten sitä tästäkin niin reippain askelin käveltiin.

Tie häämöttää jo, vielä viimeinen nousu tielle.

Sfakian miesten tekosia liikennemerkissä.

Jalkojen alla tukeva asvalttitie ja edessä näkyy Hora Sfakion, josta lähtisi iltapäivällä johonkin aikaan bussi takaisin Haniaan. Tuntemukset olivat tässä vaiheessa aika ristiriitaisia. Toisaalta suunnaton helpotus siitä, että pääsimme reitin läpi ehjinä ja toisaalta haikeus vaelluksen loppumisesta. Kävelijä mietiskeli jotakin samansuuntaista, kun hän alkoi jo suunnitella "paikkausreissua", jonka aikana käveltäisiin tällä kerralla väliin jääneet pätkät ja lisäksi suunnattaisiin jonkun matkaa sisämaahan vuoristoreitille. Bussiaikataulujen selvittämisen jälkeen jäi aikaa vilvoittavalle uintireissulle ja muutamalle kylmälle oluelle rantatavernassa. Kreetan maaperän hienojakoinen tomu oli viikon aikana muuttanut siniharmaat vaelluskenkäni punaruskeiksi, mutta nyt koitti hetken lepotauko kengillekin.

Näkymä bussista heti Hora Sfakionista lähdettyämme. On siinä laitettu tietä mutkalle!

Illalla Haniassa Semiramis -tavernassa syömässä herkullista kleftikoa eli paikallista rosvopaistia. Viikon oleskelu väljässä vuoristomaisemassa oli tehnyt sen, että Hania tuntui nyt kauhean ruuhkaiselta ja ahtaalta.
Lauantaina lentomme lähti vasta iltapäivällä, joten ehdimme hetken aikaa pyöriä Haniassa ja ostella tuliaisia kotoväelle. Kävelijä halusi testata minun jaloillani imukalojen suorittamaa jalkahoitoa, joten tiukasta vastustelusta huolimatta päädyin lopulta roikottamaan jalkojani kala-altaassa. Ensin kalat kutittivat sietämättömän paljon, mutta jos ajatteli tiiviisti porekylpyä eikä katsonut jaloissa pyörivää kalakuhinaa, niin hoito oli ihan siedettävä. Pehmenneillä tassuilla lähdimmekin kohti lentokenttää ja kotimaata.

Tämä reissu oli ehdottoman upea ja mieleenpainuva kokemus. Kiitos Kävelijälle hyvästä matkaseurasta ja ajatuksiaherättävistä keskusteluista. Kävelijän kuvakooste viimeiseltä kävelypäivältä ja koko reissun ajatelmat voit lukea täältä.

Riisin rietas

2011-09-07T22:49:00.011+03:00

Päivävaellus Riisitunturin maisemissa Posiolla heinäkuun puolivälissä. Vanhan tarinan mukaan tunturin takamaille olisi aikoinaan tapettu mies ja tämä löytymättä jäänyt "Riisitunturin rietas" kummittelisi sankoissa naavakuusikoissa edelleen. Meidän peräämme ei kukaan huhuillut, mutta tämä 11 km päivävaellus oli kyllä upea kokemus.

Kikhernesalaatti

2011-09-07T22:26:00.003+03:00

Yllä olevaan kikhernesalaattiin olen yrittänyt testailla ohjetta, mutta täsmällistä ohjetta tähän on mielestäni mahdoton löytää. Salaatin kuuluu maistua voimakkaasti valkosipulilta, vähän kirpsakkaan viinietikkaiselta ja sopivan suolaiselta. Valkosipulin määrä kuitenkin vaihtelee hurjasti, joskus riittää muutama kynsi, joskus täytyy puristella joukkoon lähes koko valkosipuli. Myös viinietikan ja suolan oikea suhde löytyy parhaiten maistelemalla. Laitan kuitenkin tämän vinkiksi, jos haluat lähteä etsimään omaan makuusi sopivaa yhdistelmää:

Kikhernesalaatti:
pari pakasterasiallista keitettyjä kikherneitä
(ruohosipulia tai sipulinvartta)
iso loraus oliiviöljyä
paljon valkosipulia, lisää pari kynttä kerrallaan sopivan maun löytymiseksi
viinietikkaa: parhaiten mielestäni käy valkoinen balsamietikka (balsamico bianco), myös tavallinen balsamiviinietikka käy, hätätilassa myös omenaviinietikka
suolaa sopivan tujakasti

Salaatti on parhaimmillaan, kun se saa vetäytyä jääkaapissa pari tuntia tai jopa vuorokauden ennen syömistä. Nam, oivallista illanistujaisruokaa, kannattaa kokeilla!

Kesällä kerran..

2011-09-07T21:47:00.014+03:00

Meidän perheen juhannustraditio: poimittiin
miehen mammalle ämpärillinen lupiineja portaille.

Kasvisruokaa kalastamassa Merikarvialla,
vanhempieni kesänviettopaikassa.
Alla kuvia samasta paikasta.

Iltapalaksi nuotiolla paistettuja lättyjä.
Kaupan päälle suunnaton rauha.

Yöpyminen laavulla oli kesän jännittävimpiä hetkiä.
Äskeiset lätyt on mahassa, laavun edessä nuotio poksuu vielä ja merellä linnut huutelevat.

Kuusamossa yöllistä kalamiestä rannassa vastassa.

Porissa, pikkujätkä halusi tutkia siiliä tarkemmin ja viritti ansan.
Hyvästä väijytyksestä huolimatta siili ei mennyt ansaan.

Sumuinen elokuun aamu Jämsässä.

Kuulas syyskuun päivä, jälleen Merikarvialla.

Auringonlasku laavulta katseltuna, edelleen Merikarvialla.

Niitä pienempiä käsitöitä, osa 2

2011-09-07T19:36:00.004+03:00

Ainoat kesän aikana syntyneet käsityöt ovat olleet virkkauksia. Kummityttö on vanhempineen muuttamassa puoleksi vuodeksi Espanjaan, joten kesäisen synttärilahjan miettiminen aiheutti vähän päänvaivaa meikäläiselle.. kevyttä, jotakin suht tarpeellista ja ehkä kuitenkin nättiäkin. Näistä lähtökohdista lähti virkkaantumaan huivi pitkien hiusten suojaksi. Vähän tyttömäistä bling blingiä tuo kivat auringossa kimaltelevat helmet. Kuvassa huivi on kuitenkin meidän pikkujätkän päässä kokeilussa. Ei ollut pojan suosikkipäähine.

Alla oleva pussukka on virkattu koulun käyttöön, että voin siellä näyttää oppilaille mitä kaikkea voi virkata. Tämä pussukka on tehty pylvässilmukoilla. Samalla systeemillä tein myös villalangan jämistä värikkään penaalin kiinteillä silmukoilla. Siitä jäi kuva nappaamatta ennen koululle vientiä.

Ja alla vielä tänä iltana valmistunut kantopussukka mp3-soittimelleni. Luvassa on ensi viikolla aika paljon äänikirjojen kuuntelua vaelluksen aikana, joten jossain täytyy roikottaa soitinta. Pussukan suun lukitus on kerrassaan nerokas, vaikka itse sanonkin. :D

Mansikkapaikkani

2011-08-27T23:17:00.022+03:00

Antiikin kreikkalaisen mytologian mukaan ensin oli Kaaos (Khaos- pohjaton, mieletön kuilu). Hänestä syntyi Gaia, äiti maa, joka synnytti kumppanikseen Uranoksen, taivaan. Heidän liitostaan syntyi 12 lasta. Heistä kaksi, Kronos ja Rhea, lyöttäytyivät yksiin ja saivat liudan lapsia, muiden muassa Zeuksen, jumalten johtajan.

Jos minulta kysytään, niin kaaos näkyy edelleen kreikkalaisessa ja kreetalaisessa elämänmenossa. Sähköjohdot risteilevät katukuvassa varsin mielikuvituksellisesti, aikataulut ovat hyvin ohjeellisia ja kahta samanlaista Kreetan tiekarttaa ei varmasti ole olemassa, jokaiseen karttaan tiet on merkitty eri tavalla. Mielestäni hyvin kuvaavaa on tarina saaren ylpeydestä, kansallistiestä. Kansallistie oli ollut jo pitkään lähes valmis, mutta pieni pätkä Rethymnonin lähellä oli vielä rakentamatta, silti tämä pätkä näkyi jo kartoissa. Tien pätkä saatiin kuntoon vasta vuosikymmenen päästä, mutta kun tie viimein oli valmis, sitä viimeistä pätkää ei enää näkynyt missään kartassa. Hassu homma Kreetalla on se, että vaikka monet ennakkotiedot eivät oikein pidä paikkaansa, niin jotenkin sitä löytää itsensä oikeaan paikkaan kuitenkin.

Yllä oleva kuva kertoo paitsi kaaoksesta myös kreetalaisten mielettömästä luottamuksesta ihmiseen. Kesäkuun alun reissulla mietiskelimme siskoni kanssa mitähän mahtaisi tapahtua, jos vääntäisimme kaikki namikat kiinni yllä olevasta härvelistä. Luultavasti koko kylän vedenjakelu tyssäisi siihen paikkaan. Tässä tämä härveli kuitenkin on kaikkien ulottuvilla, täysin suojaamattomana. Ja vesi kulkee.

Kauneuden jumalatar Afrodite syntyi meren vaahdosta.

Kauneus.. sitä on Kreetalla joka puolella. Sitä on mahdoton valokuvata, yrittänyt olen. Täytyisi olla kamera, joka kuvaa joka suuntaan ja johon voi tallettaa myös merentuoksuisen tuulen, vuoristoyrttien tuoksut, maasta hohkaavan lämmön ja kaikki ne äänet. Karua ja kaunista.

Vastakohtia, niitä Kreeta on pullollaan. Yllä olevassa kuvassa yli 2000 vuotta vanha oliivipuu ja pian 6-vuotta nuori, tuleva eskarilainen nojailevat toisiinsa.

Saman puun sisältä kuvattu ylöspäin. Puu tuottaa vieläkin oliiveja, vaikka sen sisus on ontto.

Dionysos oli suosituin jumala, sillä hän oli viinin jumala, jolla oli viininlehväseppele päässään ja kädessään murateilla koristeltu thyros-sauva.

Rakitehtaassa tutustumassa. Toki oli mielenkiintoista kuulla miten rakia, eli paikallista viinirypäleen kuorista valmistettua pontikkaa tehdään, mutta paikan valokuvauksellisimpia kohteita olivat nämä pikkukillit.

Poseidonin valta-alueena olivat meret, joet ja lähteet ja tunnuksina olivat hevonen ja valtava kolmikärkinen. Hän oli ilkeä ja epäsuopea jumala, joka huvitteli järjestämällä maanjäristyksiä ja kovia myrskyjä.

Hanian kaduilla näkee jos vaikka mitä. Paikallinen kalakauppias taisi olla vähän ihmeissään, kun kuvasin hänen vonkaleitaan.

Hestia oli kreikkalaisessa mytologiassa kotilieden, perhe-elämän ja valtiollisen elämän suojelija ja oli yksi 12 olympolaisesta jumalasta.

Tuntuu, että minun pitäisi ensin vähän puolustella: ei minulla yleensä ole tapana kyttäillä ihmisten koteja. Mutta Kreetalla kodit ovat jotenkin niin erilaisia, värikkäitä, koristeellisia.. on kauniita ovia, ikkunanpieliä ja pihapiirejä. Väkisinkin loman jälkeen huomaa, että lähes puolet kuvaamistani kuvista on jonkun kodin osasia. Yllä pieni sivukuja Hanian vanhassa kaupungissa. Rottinkituoli kutsuu istumaan ja vaihtamaan kuulumisia naapurin kanssa. Vastustin kutsua tämän kerran.

Mitäpä, jos tässä olisikin minun kotini? Tai edes kesämökki. Vamoksen kylä Hanian ja Rethymnonin puolivälissä oli jossain vaiheessa jo lähes autioitunut, mutta aktiiviset kyläläiset ovat kunnostaneet vanhoja rakennuksia hotelleiksi ja myytäväksi. Nyt kylä on taas aktiivinen ja houkuttelee satunnaista matkailijaa ostamaan täältä mökin itselleen. Yllä olevan kuvan talossa on vapaata asuintilaa katumainoksen mukaan.. melkein jo aloin harkitsemaan.

Frappé -kahvilla Vamoksen taidekahvilassa. Taustalla Lefka Ori eli valkoiset vuoret, vielä hitunen lunta on huipulla kesäkuun alussa. Ei pöllömmät näkymät.

Najadit ovat kreikkalaisessa mytologiassa makean veden nymfejä – alempiarvoisia jumaluuksia, jotka olivat kiinteästi yhteydessä jokiin, puroihin ja lähteisiin. Mikäli najadin vesikeho kuivui, myös itse najadi kuoli.

Argiroupolin kylässä lirisee pieniä putouksia joka puolella. Ei ole kovin vaikeaa kuvitella tänne pientä haltiaolentoa, joka vastaa puron tasaisesta virtauksesta.

Najadit kuvattiin usein lähteensä vierellä seisoviksi nuoriksi ja kauniiksi tytöiksi. Useat najadeista avioituivat paikallisten kuninkaiden kanssa. Antiikin aikoina najadit nauttivat huomattavaa arvostusta, ja heille uhrattiinkin lampaita, viiniä, hunajaa ja öljyä.

Onkohan yllä olevassa kuvassa najadi vai itse Demeter, hedelmällisyyden jumalatar, joka opetti ihmisille maanviljelyn taidon ja oli elonleikkuun ja sadonkorjuun suojelija. Muhkeita vesimeloneja pikkujätkä on kuitenkin löytänyt.

Zeus oli titaanien Kronoksen ja Rhean poika. Zeuksen isovanhemmat olivat Uranus (taivas) ja Gaia (maa). Hän syntyi ja kasvoi Kreetalla. Saatuaan tietää ennustajalta, että hänen lapsensa kukistavat isänsä vallasta, Kronos nieli kaikki lapsensa paitsi nuoren Zeuksen, joka onnistui välttämään tämän kohtalon hänen äitinsä syöttäessä Kronokselle kiven poikansa sijasta. Zeus tuli ylijumalaksi vapautettuaan veljensä ja siskonsa sekä kukistettuaan Kronoksen ja tämän kannattajat kymmenvuotisessa sodassa.

Elafonisi. Täällä jos missä on taivas ja maa yhtä ja väkisinkin alkaa uskomaan vanhoihin myytteihin. Melkein jo etsii katseellaan Zeuksen syntymäluolaa. Korkeat vuoret, sininen taivas, kirkas meri, hieno hiekka.. tässä on aikalailla kaikki, mitä ihminen voi ololtaan toivoa.

Pikkujätkä oppi hienosti snorklaamaan. Yhdessä tutkimme ohi uiskentelevia erikoisia kaloja ja pohjassa möllöttäviä merisiilejä. Unohtumaton kokemus, kummallekin.

Mili

2011-08-13T21:14:00.019+03:00

Kuumaa, viileää, kuivaa, märkää, polttavaa auringonpaistetta, helpottavaa varjoa, ylämäkeä, alamäkeä, helppokulkuista polkua, kapeaa ja osin sortunutta polkua vuoren seinämällä, turvallisen vihreää, aavemaisen autiota. Kaikkia näitä oli Milin rotkovaellus Kreetalla kesäkuun alussa. Reitti sinänsä ei ole pitkä, kävelymatkaksi tuli ehkä 9 km edestakaisin käveltynä. Reitin varrella oli kuitenkin niin paljon tutkittavaa ja ihmeteltävää, että elämyksenä matka tuntui paljon kilometrejään pidemmältä. Mili on hylättyjen myllyjen laakso. Joka puolella näkyi osin sortuneita, autioita kivitaloja, joista köynnöskasvit olivat ottaneet vallan. Väkisinkin kävellessä tuli tehtyä aikamatkoja menneisyyteen ja kuviteltua miltä alue on mahtanut näyttää kukoistuksensa päivinä, jolloin vuoristoista virtaavat purot olivat pyörittäneet kylän myllyjä ja jauhaneet suuren osan alueen viljasta. Kuvan oikeassa reunassa näkyy taverna, joka on viime vuosina avattu jälleen matkailijoiden iloksi. Tavernaan ei mene tietä, vaan kaikki tavarakuljetukset hoituvat tieltä vaijeria pitkin rotkon yli tavernaan. Kuvassa rotkon takana näkyy Rethymnon.

Kirkasvetisiä puroja lirisi siellä sun täällä.

Ikkuna menneisyyteen. Näkymä alas laaksoon on vielä ihailtavissa ikkunasta, vaikka seinät ikkunan ympäriltä olivat sortuneet. Olisi ollut hauska nähdä miltä maailma näytti tämän ikkunan läpi katsottuna laakson parhaina päivinä.

Aina kannattaa kurkkia kallion reunaman taakse, sieltä voi löytää vaikka vanhan aarrearkun. Pikkujätkän suureksi harmiksi tämä aarrearkku oli tyhjä.

Vesi matkalla jonnekin, minne lie.

Laakson pohjalla polku myötäili puroa. Karua ja kaunista.

Terve vaan. Osasitpa olla säikky.

Tyhjiä pulloja janoisten kävelijöiden jäljiltä tavernan vieressä, valmiina matkalle kohti tietä.
Hoituu se homma näinkin.

Kreeta lapsen silmin, Hania

2011-06-23T19:38:00.027+03:00

Taavi on tottunut siihen, että äidillä roikkuu joka reissulla kamera kaulassa lähes koko ajan. Kun siirryin järjestelmäkameraan, pojalla oli heti selkeä toive; nyt vanha kamera jää hänelle. Kreetan reissulla Taavi kuvaili itsenäisesti aina silloin kuin asia sattui kiinnostamaan, en puuttunut pojan kuvaamiseen millään tavalla. Kotona minua odotti mojova yllätys, kun katselin pojan kuvaaman muistikortin sisältöä; hienoja kuvakulmia lomalla nähtyihin asioihin ja paljon sellaista, mitä en ollut nähnyt ollenkaan. Siinä sitä taas huomaa miten aikuinen on tottunut kuvaamaan tiettyjä juttuja, monet pienet jutut jäävät huomaamatta. En ole käsitellyt enkä rajannut näitä kuvia ollenkaan, nämä on suoraan näin kuvattu. Ainakin mietin sitä, ovatkohan reissussa olleet aikuiset nähneet näin paljon eläimiä? Jotenkin näistä huokuu kreetalainen elämä niin kivasti. Hyviä makusteluhetkiä lapsen näkökulmasta. :)

Saaren paras paikka?

Onkohan äiti jo vähän kärsimättömän näköinen? Lähdössä hotellilta Haniaan.

^Ilmoitustaulu Hanian kauppahallin edessä.

Tämän sianpään huomasi kyllä aikuisetkin Hanian kauppahallissa, grr..

Merimuseon edustalta on löytynyt kiinnostavaa kuvattavaa.

Ikoni jonkun ikkunalla.

Kreeta lapsen silmin, kokeellista kuvausta

2011-06-23T18:27:00.017+03:00

Lapsen kuvaamissa kuvissa on niin tuoreita kuvakulmia, että aikuinen huomaa auttamattomasti luutuneensa totuttuihin kaavoihin. Katsokaa ja nauttikaa tai sitten vain ihmetelkää. :)

Nämä kreikkalaiset sähköjohdot ovat kyllä mainioita!

Jouluvalot?

Yllä päivän mielenkiintoisin juttu: roska-auto

Äiti valokuvaa

Vaikea kuvitella mitä yllä on kuvattu, kuvaaja ei muista itsekään. Hauska kuva silti!

Viemäriverkostot ovat aina mielenkiintoisia..

Kummitädin ostama huppari lähikuvassa.

Kauppareissun tylsyys lievittyy valokuvaamalla.

^Tää on kyllä ihan paras kuva!

Yllä olevaa kuvaa ihmettelin, mutta poika tiesi heti mikä siinä on:
"se on mun suun sisältä!"

Automatkalla

Kreeta lapsen silmin, Argiroupoli

2011-06-23T18:14:00.009+03:00

Matkalla Argiroupolin kylään nähtiin sympaattinen aasi, aika lyhyessä köydessä kylläkin.
Kylä oli kerrassaan kaunis lukuisine vesiputouksineen ja lähteineen.

Äiti kuvaa vesiputouksia.

Yllä olevaa kaarisiltaa etsin kylästä tosissani, mutten löytänyt. Poika näköjään löysi.

Kreetalla tuore kala on hakusessa ja näitä ahtaita kala-altaita näkyi kylässä liiaksikin.

Etukäteissynttärit

2011-06-22T02:27:00.006+03:00

Pojan syntymäpäivä on loppukesällä, mutta päiväkotikavereiden kanssa juhlittiin jo kesän alussa. Merirosvolippuun keihästetyt haukkapalat olivat menestys. Tikussa oli pohjimmaisena puolikas lihapulla ja päällä pala kurkkua, kyllä upposi.

Tänä vuonna synttärikakkuna oli tavallinen mansikkakakku. Täytteenä oli mansikkaa, vadelmaa sekä mango-passionmoussea. Pikkujätkä halusi myös kakun reunalle kimaltavia strösseleitä ja mansikoiden keskelle merirosvojen aarteeksi helmiä. Hyvin upposi tämäkin kakku pikkuväkeen ja meinasi tulla jopa vähän kilpailua siitä kuka saa keskipalan ja merirosvojen helmiaarteen.

Listaihminen valmistautuu reissuun

2011-06-22T01:13:00.007+03:00

Sitä on niin helppo naureskella toisten ihmisten kummallisille tavoille, esim. sille, kun ystäväni kertoi tehneensä Excel-taulukon matkalla tarvittavista kamppeista. Kyseisestä taulukosta löytyy kuulemma omat välilehdet rantalomalle, kaupunkilomalle, vaellukselle ja laskettelulomalle ja hän on ohjelmoinut systeemin niin, että kun jollekin riville kirjoittaa matkan keston, niin ohjelma laskee yks kaks kuinka monet puhtaat kalsarit ja sukat tarvitsee pakata mukaan tämän tyyliselle lomalle näin pitkäksi aikaa. Mielestäni tämä oli vähän hassua.

Toisaalta.. olen aina kirjoitellut asioita listoiksi, mutta en ole ikinä pitänyt tätä piirrettä minään erityisenä juttuna. Vuosi sitten, kun valmistauduin pitkästä aikaa ensimmäiseen ulkomaanmatkaan, yllätin itseni listoineni aivan täysin. Ehkä opettajan ammatti on ohjannut tarkempaan suunnitteluun muutenkin elämässä tai sitten kyse oli vain matkan fiilistelystä etukäteen. Tällaiset listat sain aikaiseksi vuosi sitten ennen Kreetalle lähtöä:

lista matkatavaroista, osa koko porukalle yhteiseksi, osa henkilökohtaisia
lista nähtävyyksistä, jotka saattavat kiinnostaa (mm. Knossos)
lista luontokohteista, joissa oli suunniteltu käydä (mm. Imbrosin rotko)
lista muusta tekemisestä, mm. minijunat, leikkipaikat, vesipuisto
lista ravintoloista, joita suositeltiin eri lähteissä mm. netin keskustelupalstoilla
lista ruokalajeista, että ymmärtää mitä on ruokalistalla oleva kleftiko
lista yleisimmistä kreikan sanoista, että osaa sanoa edes jotakin paikallisella kielellä
lista geokätköistä, jotka olivat lähellä suunnittelemiamme suuntia (mm. Imbrosin rotko)
lista poikkeusaikatauluista, mm. milloin Haniassa on markkinat ja mitkä paikat ovat milloinkin poikkeuksellisesti kiinni

Onneksi nämä samat listat ovat palvelleet jo muutamallakin reissulla. :)

Yksi iso listaurakka meillä oli Taavin kanssa kotityölista, jolla Taavi "maksoi" matkansa Kreetalle. Vuosi sitten teimme ensimmäisen kotityölistan ja aina pienestä kotityöstä sai rastin ruutuun. Tämä toimi pojalla kovana motivaattorina kotitöiden tekemiselle ja heti kun tuli puhetta seuraavasta matkasta, niin poika halusi ensimmäisenä kotityölistan. Kuvassa näkyy jo järjestyksessä kolmas Kreetan matkaan liittyvä kotityölista. Tämän kevään listasta tuli huiman paljon vaativampi kuin vuosi sitten ollut lista, mutta poika itse määräsi tiukasti kuinka paljon ruutuja pitää laittaa. Listan reunoille etsimme yhdessä kuvia niistä hommista, mitä reissussa tehdään; uimista, rotkovaellusta, ravintolassa syömistä, rantahommia ja lentokoneella matkustamista. Tämä oli kerrassaan loistava tapa lapsen valmistautua matkaan ja "ansaita" omaa matkaansa.

Niitä pienempiä käsitöitä

2011-06-22T00:49:00.004+03:00

Neuletunikan jälkeen kädet ovat syyhynneet pienempien käsitöiden kimppuun ja jostain syystä virkkaus on noussut nyt mieluisimmaksi jutuksi. Tähän saumaan sopi hyvin, että Taavilla on ollut kova viehtymys pehmoleluihin ja varsinkin matoihin. Olen siis värkännyt matoja montaa eri sorttia, kaksi matoa löysin nyt yhteiskuvaan. Keltainen pörrömato on pörrölangasta virkattu putkilo ja se on pojan temppumato. Narusta vetämällä matoa voi kuljettaa sormien lomasta, äidin niskasta jne. Laakamato on valmistettu unileluksi. Taavin mielestä paras unilelu on hoikka ja pitkulainen, että se mahtuu hyvin nyrkkiin. Laakamato oli Taavin mukana myös sairaalareissulla, kun hän oli pienessä leikkauksessa. Mato esiteltiin nukuttavalle lääkärillekin ja äiti poistui leikkaussalista, kun poika nukkui rauhallisena mato nyrkissä. Pienet ne on turvaa tuovat asiat tässä maailmassa.

Bloggaajan yöpala

2011-06-21T23:59:00.006+03:00

Onnea on.. kun löytää pakasteesta kesäkuussa edellisen syksyn sieniä. Kantarellia, kehnäsientä ja saattaapa mukana olla jokunen tatti ja haperokin. Oikeita sekasieniä siis, ne ovat parhaita.

Työelämän ja lapsenhoidon yhdistäminen on tunnetusti joskus haasteellista. Meillä, kun mies on toisella paikkakunnalla viikot töissä, on tätä haastetta ollut talven aikana ihan riittämiin. Olen yrittänyt hyödyntää jokaisen joutilaan ajan johonkin hyötykäyttöön; työmatkat kävellen, että saa joskus rauhassa olla lenkillä, pojan harrastuksen aikana kiireetön kirjasto- tai kauppareissu, mutta silti oma aika tuntuu olevan kovasti kortilla. Näin kesälomalla sitä omaa aikaa löytyy enemmän, mutta se löytyy lähinnä yön tunneista. Poika vaatii päivällä varmasti kaiken liikenevän huomion, mutta yöllä yksin kotona ollessa kukaan ei voi viedä minulta näitä yön tunteja. Siispä kunnon iltapalan valmistus ja jonossa olevat kolme juttua blogiin. :)

Monesta asiasta en ole turhan tarkka, mutta ruisleivän rakenne ei kuulu niihin asioihin. Varsinkin, jos kyseessä on lämmin iltapalaleipä. Täydellisen lämpimän iltapalaleivän valmistus ei olekaan mikään yksinkertainen juttu. Ensin täytyy valita hyvä leipä, tällä kertaa hyväksyin Elosen leipomon Ruisriiviön, se on sopivan iso ja pureskeltava ruisleipä ja bonuksena siinä on mukana jotain siemeniäkin. Sen jälkeen leipä täytyy paahtaa. Jos tämän välivaiheen jättää väliin, tuloksena on pehmeä ja liian kostea mössöleipä, ei hyvä. Paahtamisen jälkeen leivän voi antaa vielä kuivahtaa vaikka pellillä, että saavutetaan oikea rapsakkuus.

Sienet täytyy paistaa voissa. Vaikka kuulunkin oliiviöljyn suurimpiin ystäviin, sienten kanssa öljyllä ei tee mitään. Mukaan pannulle täytyy silputa pienehkö sipuli ja kun sienet ja sipuli alkavat näyttää valmiilta, mukaan nakataan muutama ruokalusikallinen turkkilaista jogurttia, että saadaan vähän slaavilaista fiilistä sieniin. Suolaa ja mustapippuria mausteeksi, varsinkin tarpeeksi napakka suola on tässä oleellinen asia maun kannalta. Kun sopiva maku on löytynyt niin sientä riittävä kerros leivän päälle. Pinnalle silputaan joku jääkaapin perältä löytynyt juuston jämä ja koko komeus uuniin grillivastusten alle. Kiireisempi laittaisi leivän tässä vaiheessa mikroon ja saisi tulokseksi taas vetelän mössöleivän.. kyllä näin hyvä leipä ansaitsee uunin lämmityksen. Sen jälkeen punaviiniä lasiin ja Kreetalta matkalaukussa tuotu appelsiini kuppiin jälkiruuaksi ja bloggaushetki voi alkaa.

Neuletunika

2011-06-21T01:55:00.010+03:00

Minä en tykkää liian isoista käsityöprojekteista. Mielummin teen monta pientä juttua kuin yhden ison työn, koska aina on vaarana, ettei into riitä saattamaan työtä loppuun. Niin meinasi käydä tämän tunikan kanssa. Malli oli mielestäni niin kaunis, että päätin ryhtyä vastoin tapojani isoon neuleurakkaan reilu vuosi sitten hiihtolomalla. Vuosi sitten keväällä jaksoin nakutella työtä eteenpäin hyvällä mielellä, mutta kesän jälkeen en saanut neuletyötä käteeni enää millään. Toisaalta, en antanut itselleni lupaa neuloa sukkia eikä muutakaan, ennen kuin tämä on valmis, joten aikamoiseen pattitilanteeseen olin itseni saattanut.

Viime hiihtolomalla, siis vuosi tunikan aloittamisesta, nakuttelin tunikan lopulta valmiiksi. Typerintä tässä oli se, että työ oli kesken enää todella vähän ja työn valmiiksi saattamiseen ei montaa hetkeä mennyt. Mutta jos ei ole enää intoa johonkin projektiin niin ei ole, oli siitä projektista kuinka vähän tahansa kesken. Lopputulokseen olen kuitenkin tyytyväinen, vaikka sainkin sen kuvatuksi tänne vasta kesän kynnyksellä.

Neuleen malli on Novitan ohjeista. Vastoin ohjeen suositusta en käyttänyt 7 veljestä -lankaa, vaan ohuempaa Maija -lankaa. Ohuemman langan vuoksi neuloin tunikan suuremman koon ohjeella. Neuloin työn pyöröpuikoilla, molemmat puolet samaan aikaan ja vasta kädentien alareunassa jaoin silmukat etu- ja takakappaleeseen.

Seuraavaksi sormet syyhyävät ihan selvästi virkkauksen suuntaan, neulehommista on hetkeksi aikaa mittari täynnä.

Muistokirjoituksen osa, lastenlasten muistoja

2011-06-21T00:38:00.009+03:00

Mummun kädet. Niihin liittyvät monet lapsuusmuistoni. Ahkerat ja karheat kädet silittämässä poskeani, haravoimassa pihamaata, paistamassa lettuja, etsimässä tutan vanhoja Tabac-partavesipulloja lasten leikkeihin tai taputtamassa ruskeaa lehmää takalistosta; "hyvä tyttö".

Mummun kädet taikinatiinussa. Kesän kohokohta oli, kun sai tutan tekemän pärekorin ja sinne vastaleivotusta mummun leivästä eväät retkelle serkun kanssa. Kiersimme eväskorin kanssa koko Ylikylän, mutta kyllin hyvää eväspaikkaa niin tärkeille eväille ei löytynyt. Lopulta palasimme mummulan pihalle eväitä syömään.

Mummun kädet työntämässä kärryillä maitotonkkia. Kaksi tonkkaa ja mummulla huoli, kun toinen tonkka on vajaa. Lasta huoli ei saavuttanut, jännempää oli seurata kuinka meijeriauto imi maidon tonkasta säiliöönsä. Tyhjien tonkkien viereen sai kiivetä kärryn kyytiin paluumatkaksi. Kerran serkun kanssa pyysimme salaa meijeriautosta vahapintaisen pallojuuston ja kiipesimme vintille syömään harvinaista herkkua. Tiukkaa teki mahduttaa pallojuusto kahteen tyttöön, mutta suoriuduimme. Jäimme kiinni vasta, kun mummu sai laskun juustosta ja ihmetteli tapahtunutta.

Mummun kädet sukkapuikoissa. Lapsuuden parhaita joululahjoja olivat mummun kutomat villasukat. Mummulla oli hiukan oma tapansa tehdä sukan kantapää ja hän saikin kiitosta hyvin jalkaan istuvista sukistaan. Äitini opetti "mummun kantapään" minulle ja mummun tavalla teen sukat jatkossakin.

Mummun vanhat, ryppyiset kädet keittiön pöydällä, peukalo toistaan kiertäen. Voimien hiipuessa tekeminen väheni, mutta kädet eivät pysähtyneet. Aina löytyi ryppy pöytäliinasta suoristettavaksi, nyppy housunlahkeesta nypittäväksi tai leivänmuru pöydältä kämmeneen sipaistavaksi.

Nyt kädet ovat viimein pysähtyneet, vain muistot jäävät jäljelle.
Hyvää matkaa, kulje kanssa enkelin.

Kevättä merenrannalla

2011-05-16T23:48:00.008+03:00

Äidin pikkupoika lähtee vaikka ulkomaille!

2011-05-16T21:36:00.004+03:00

Nyt se on sitte iskenyt. Siis se vaihe elämästä, kun huomaa päivittelevänsä ihan yhtenään, että "voi miten aika kuluu, vastahan sä olit ihan pikkunen rääpäle ja kun isi kylvetti sua, ni sä näytit ihan liukkaalta klingonilta.." Ja nyt täällä valmistaudutaan syksyllä alkavaan eskariin ja tuskistellaan ensimmäisten ihastusten kanssa. Viime syksynä jo yksi tyttö valtasi Taavin sydämen ja voi sitä kiemurtelun ja supattamisen määrää, kun asiasta kerrottiin äidille. Kevättalvella ihastuksen kohde vaihtui toiseksi tytöksi ja homma meni astetta vakavammaksi. Kun tyttö lähti viikoksi lomareissulle, niin poika päätti tehdä raketin ja lentää perässä. Tässä ei paljoa äidiltä kyselty, pojalla oli selkeä suunnitelma; raketti valmiiksi ja suuntana Thaimaa! Äidin sydän meinaa murtua, kun noin haikaillaan toisten naisten perään, mutta yritän olla urhea.

Oivalliseksi raketin aihioksi huomattiin kitarakotelo. Tästä vähän sivuseinää pois, tuosta vähän tasoitetaan ja täältä vähän teipataan. Minä autoin aluksi vaikeissa leikkaustehtävissä, mutta sen jälkeen poika askarteli aluksensa varsin itsenäisesti loppuun saakka. Suurimmat intohimot herätti tietenkin ohjaamon tuhannet nippelit ja nappelit. Tämän raketin ohjaamosta löytyy monella eri tavalla toteutettuja nappeja, on kananmunakennosta leikattuja nappeja, liimattuja olutpullon korkkeja ja teipille piirrettyjä värikkäitä nappeja. Myös Taavin leluhamsterille on askarreltu oma alueensa aluksen ohjaamoon. Monta päivää poika tämän kimpussa väkersi, mutta lopulta mestariteos oli valmis.

Raketti on valmiina lähtöön ja kapteeni on asettunut huolellisesti paikalleen. Ohjaamosta löytyy kaikki herkut, mitä itseäänkunnioittava kapteeni alukseltaan saattaa vaatia; on kohdemaan valitsin, turbonappula, heittoistuin, hätäjarru, ekstranopeus ja monia muita nappuloita, joiden päälle äiti ei ymmärrä mitään. Raketin vasemmalla sivulla on bensatankki ja tarkkaavainen katsoja näkee aluksen perässä olevista rakettimoottoreista leimuavat lieskat. Nyt matkaan!

Talven ja kevään välissä

2011-04-30T23:28:00.001+03:00

Valoa sillan alla

2011-04-30T23:27:00.001+03:00

Kevään viimeinen hiihtoretki

2011-04-30T23:13:00.004+03:00

Maaliskuun lopussa teimme pikkujätkän kanssa talven parhaan eväsretken. Kohteena oli pienessä saaressa sijaitseva geokätkö ja nuotiopaikka. Pulkassa oli polttopuut ja eväsreppu, pulkka oli narulla kiinni äitisolennon vyöllä ahkiona ja pieni perässähiihtäjä seurasi äitiä.

Matkaa taitettiin metsän läpi ja järven jään poikki saareen. Kätkö löytyi nopeasti ja sen jälkeen saikin keskittyä olennaiseen, eli eväisiin.

Ensin eväsleivät ja kuumaa kaakaota kuksasta, lopuksi makkaran paistoa. Ilmassa oli jo aavistus kevään lämmöstä ja eväät maittoivat hyvin ennen paluumatkaa.

Lapsuuden leikkipaikalla

2011-03-04T21:54:00.010+02:00

Tuli tässä valokuvauskurssilla juttua lapsuuden leikkipaikoista. Kaikki kurssilaiset toivat omia kuviaan yhteisesti arvioitavaksi ja siinä yhteydessä mulla oli kuva lapsuuteni leikkipaikalta, Kallon kallioilta. Tästä virisi mielenkiintoinen keskustelu siitä, miten ennen leikkipaikat ovat olleet vapaamuotoisempia eivätkä varmasti ole täyttäneet kaikkia EU.n turvallisuusdirektiivejä. Tämä keskustelu palautui mieleeni, kun kävin kuvaamassa ahtojäitä Kallossa.. ehkä asia on niin, että tänne en omaa lastani päästäisi leikkimään kaverin kanssa keskenään ilman aikuisen valvontaa. Niin se maailma on muuttunut.

Haaste

2011-02-24T10:00:00.007+02:00

Haaste vastaanotettu Kävelijältä, joka pitää -kas kummaa- kävelyaiheista Apostolin kyydillä -blogia.

1. Milloin aloitit blogisi?
Ensimmäinen postaus on 14.1.2008. Tuolloin olin kotiäitinä ja aikaa blogin päivittämiseen oli jotenkin enemmän kuin nykyään työelämässä ollessa.

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Kuten blogin nimikin kertoo, kaikesta mahdollisesta taivaan ja maan välillä, mitä nyt päähän juolahtaa. Olen niin joka suuntaan innostuva ihminen, ettei tarkat rajat käy minulle mihinkään asiaan. Tämän otin huomioon jo blogia aloittaessani.

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Ei mikään, lapsiperheen arjesta kertovia blogeja on netissä monia. Blogin tarkoituksenakaan ei ole olla mitenkään uusi ja edistyksellinen tai tuottaa uutta tietoa mihinkään asiaan.. tämä on täysin subjektiivista kokemusta elämästä ja sillä mennään.

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Oikeastaan aloin "nähdä" tuokioita, joita olisi ihana tallentaa johonkin kuvan kanssa. Näitä tuokioita tulee lapsen kanssa eteen päivittäin, joskus sitä ehtii ottaa kameran käteen ja joskus ei. Ongelmana oli kuitenkin se, millaiseen muotoon näitä tuokioita tallettaisin. Päiväkirjaa en ole koskaan osannut pitää eikä paperiseen muotoon kirjoittaminen tuntunut omalta jutulta. Blogi oli tähän tarpeeseen oiva vastaus. Jonkun kivan kuvan ja sen tunnelman pystyi laittamaan talteen höpötyksen kera ja isovanhemmatkin pääsivät ihastelemaan netin kautta lapsenlapsensa arkipäivää. Tämän blogin alkuperäisen aloittamissyyn takia suurin osa teksteistäni kuuluu sarjaan "höpötykset". Vasta toissijaisena tarkoituksena on laittaa itselle talteen ruokareseptejä jne.

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Ainakin haluaisin löytää jostain taas innostusta ja aikaa päivittää blogiani. Arkipäivät pyörivät ohi niin kiireesti, että toivoisin löytäväni taas kiireen keskeltä niitä tuokioita, joita tänne muistaisi tallentaa.

Heitän haasteen eteenpäin Kakuntekijälle. Hänen blogistaan huokuu ammattitaito ja intohimo kakkujen maailmaa kohtaan. Herkullista matkaa kakkublogiin!

Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

2010-12-23T19:03:00.003+02:00

Joulukukka

2010-12-13T21:22:00.005+02:00

Työkavereiden kesken jutustellessamme joku ehdotti, että olisi kiva viettää iltaa vaikka joulukukka-asetelmia värkäten. Joku tästä innostuneena soitti heti läheiselle puutarhaoppilaitokselle ja sai meille sovittua ihan oman joulukukkakurssin. Tänään vietimme mukavan illan opiskellen kukka-asetelmien tekemisen niksejä. Valikoimaa kukiksi ja koristeiksi oli yllin kyllin ja valinnan vaikeus oli huikea. Mulla valmistui lopulta tällanen mehtäläinen asetelma, kuinkas muuten.

Porukalla oli heti selkeä mielipide, että tästä joulukukkakurssista otetaan jokavuotinen perinne ja siihen lisätään yhteiset glögijatkot. Mä oon messissä!

Uusia ulottuvuuksia

2010-12-12T01:05:00.014+02:00

Syyslomareissulla mietiskelin paljon kamerani riittävyyttä kuvaamisen kannalta ja päädyin siihen tulokseen, että haluaisin kokeilla digijärkkärin kanssa kuvaamista. Tästä tomertuneena ja hyvien uutisten innoittamana ostin Nikon D3100 digijärkkärin ja aloin opettelemaan sen käyttöä. Yllä oleva kynttiläkuva (klikkaa isommaksi) todistaa jo sen mitä epäilinkin, uuden kameran suorituskyky yltää paljon parempaan kuin pokkarin. Pokkarilla olisin saanut noin hämärässä olohuoneessa aikaiseksi kuvan, jossa kynttilänvalo olisi kyllä näkynyt, mutta tausta olisi ollut pelkkää mustaa. Nyt järkkärin suurempi suorituskyky jaksaa valottaa erilaisia värisävyjä taustalle. Vasemmalla tummana näkyvässä mamman kirjomassa seinävaatteessa näkyy alkuperäisessä, suuremmassa kuvassa ihan selvästi kirjontakuviotkin, mutta tässä pienennyksessä ne eivät oikein näy. Mä olen ihan mykistynyt. Alla kokeiluja uudella kameralla, olen tahallani yrittänyt ottaa kuvia niin hankalissa olosuhteissa, että pokkarilla siitä hommasta ei olisi tullut mitään. Nyt tuloksena on sentään katseltavia kuvia.

Tämä on Taavin pokkarilla ottama kuva äidistään kuvauksen pauloissa. En ole rajannut kuvaa enkä mitään, mä olen kerrassaan ylpeä poikani kuvaustaidoista, tää on hieno kuva!

Lorukorttijoulukalenteri

2010-12-12T00:51:00.004+02:00

Mitäs sitä muutakaan meikäläinen joulun alla askartelemaan kuin lorukorttijoulukalenteria. Jouluisia loruja on maailma pullollaan, niistä vain valitsemaan parhaat päältä ja niihin sopivia kuvia etsimään. Tampereen käsityömessuilta tarttui ihan väkisin käteen muutama kaunis joulukortti, jotka päätyivät joulukalenteriin mukaan. Tässä itse värkätyt kortit:

Valmis joulukalenteri keittiön seinällä odottamassa ensimmäistä joulukuun aamua.

Hetki aurinkoa syksyn pimeydessä

2010-12-11T19:25:00.031+02:00

"Miksi aina Kreetalle?", kysyi ystäväni, kun kerroin syyslomasuunnitelmistani. No, ei mistään erityisestä syystä; sinne vain on helppo matkustaa pienen lapsen kanssa, välimatkat ovat sopivia, ruoka herkullista ja tekemistä ja näkemistä riittää. Olen nyt käynyt kolme kertaa Kreetalla ja saari on niin suuri ja monipuolinen, että vieläkin on paljon näkemättömiä paikkoja. Joka reissulla olemme tehneet jonkun rotkovaelluksen. Ensimmäisellä reissulla 10 vuotta sitten kävelimme silloisen poikaystäväni, nykyisen mieheni kanssa 18 km pitkän Samarian rotkon. Viime kesänä kävelimme vanhempieni ja siskoni kanssa Imbrosin rotkon ja nyt oli vuorossa Agia Irinin rotko. Kävelemättömiä Kreetan rotkoja minulla olisi vielä yli 10 ja historiallisista kaivausalueista vasta Knossos on koluttu, vielä ainakin Festos ja Gortys kiinnostaisi. Toki maailmassa on paljon muitakin kiinnostavia kohteita, mutta pienen lapsen kanssa reissatessa turvallisuus täytyy pitää ensimmäisenä mielessä ja siinä koen Kreetan voittavan monet muut kohteet. Tämä syyslomareissumme oli taas ihan erilainen kuin aiemmat matkat, tämän reissun nähtävyydetkin alkoivat hautausmaalta.

Malemen kylässä on toisen maailmansodan aikainen saksalaisten sotilaiden hautausmaa, jonne on haudattu yli 4000 sotilasta, suurin osa laskuvarjojääkäreitä. Mieheni laskuvarjojääkärinä halusi ehdottomasti nähdä tämän paikan ja hautausmaa oli kyllä vähäeleisyydessään liikuttava. Hautausmaan opastuskeskuksessa oli paljon kuvia mm. siitä, miten paikalliset etsivät aasien kanssa kuolleita sotilaita vuorenrinteiltä ja miten hautausmaan poveen upotettiin uurna toisensa viereen. Hautausmaan muistomerkissä luki hyvin: "Että maailma muistaisi, että elämä on elämisen arvoinen, ettei enää koskaan olisi sotaa". Jokaisessa hautakivessä oli kahden sotilaan nimi, nuoria alle parikymppisiä poikia suurin osa. Monissa kivissä luki nimen kohdalla vain "tuntematon saksalainen sotilas". Kiertelyn jälkeen istuimme hautausmaan penkillä pitkän aikaa miettimässä näkemäämme, kerrassaan koskettava kokemus.

Kahdeksi päiväksi vuokrasimme auton ja ajelimme ympäri saarta. Ensimmäisenä autoilupäivänä ajoimme vuoriston yli saaren lounaiskärkeen Elafonisin uimarannalle. Matkalla ajoimme Topolian tunnelin läpi (kuvassa oikealla ylhäällä). Tunneli on vain yksikaistainen ja liikennevalo ohjaa kumpaan suuntaan kulloinkin ajetaan. Punaisissa valoissa odotellessamme reipas albaaninuorukainen pesaisi auton tuulilasin ja kohteliaana tyttönä annoin hänelle roposen palkaksi. Tässä toteutui ainakin äitini näkemys, että kerjäämisen sijaan ihmisten pitäisi tehdä työtä. Vuokra-automme tuulilasi oli kyllä ennen pesuakin ihan puhdas, mutta työtä tuli ainakin tehtyä rahan eteen. :D

Heti tunnelin jälkeen kävimme Agia Sofian tippukiviluolassa. Kuumana päivänä kiipeäminen luolaan ainakin 100 porrasta ylöspäin oli aikamoinen urakka, mutta luola kyllä palkitsi erikoisilla muodoillaan kiipeämisen vaivan.

Elafonisin uimaranta on suurelta osin matalaa, kahluusyvyistä vettä. Toisella puolella rantaa on syvempää merivettä ja pääsimme nauttimaan kunnon aallokostakin.

Matalassa rantavedessä näkyi mielenkiintoisia pikku ystäväisiä.

Elafonisin rantahiekka on täynnä kotiloiden ja simpukoiden kuoria.

Kiersimme Taavin kanssa saaren luontopolun ja näimme komeita merimaisemia.

Elafonisin alue on luonnonsuojelualuetta ja siellä kasvaa monia erikoisia kasveja. Kuvassa monien matkailijoiden ihastelema kukka, englanninkieliseltä nimeltään Sea Daffodil (suomenn. meritulppaani, lat. Pancratium maritimum).

Tuuli yltyi päivän aikana aika rajuksi, tässä vaiheessa oli aika lähteä paluumatkalle.

Kävimme matkatoimiston retkellä Knossoksen raunioalueella ja Iraklionissa. Minulle päivän kohokohta oli se, kun Iraklionissa meillä oli muutama tunti vapaata kiertelyaikaa ja kävimme oman perheen voimin Iraklionin arkeologisen museon näyttelyhallissa. Museon remontin ajan täällä on näytillä kaikki tärkeimmät nähtävyydet kuten Festoksen kiekko. Festoksen kiekko on Festoksen raunioalueelta vuonna 1908 löytynyt savikiekko, joka on peräisin minolaiselta kaudelta, ajanjaksolta 1800–1625 eaa. Kiekossa kiertää mielenkiintoista kuvakirjoitusta spiraalina. Kiekon kirjoitus on lineaari A -kirjoitusta, jota ei ole tähän päivään mennessä pystytty tulkitsemaan. En tiedä miksi tämä Festoksen kiekko puhuttelee minua niin paljon, että jo viime reissulla ostin Festoksen kiekon kaulakoruksi itselleni. Onhan se jännä fiilis, että kaulakorussani lukee jotakin niin tärkeää, että joku on kovalla työllä viitsinyt painaa viestinsä savikiekkoon 4000 vuotta sitten. Kyseessä voi olla eri arvailujen mukaan lakiteksti, runo, laulu, velkakirja tms. Aku Ankan sarjakuvan mukaan kyseessä on kuningas Minoksen lista pestävästä pyykistä: kaksi villaviittaa, viidet sukat.. Niin tai näin, syyslomareissuni kohokohta oli se, kun pääsin nyt näkemään tämän salaperäisen kiekon ihan lähietäisyydeltä. Miehelleni taisi parhaiten jäädä mieleen linkistä näkyvä käärmejumalattaren patsas. ;D

Agia Irinin rotkoa kehutaan Kreetan kauneimmaksi rotkoksi ja sinne suuntasimme loman loppupuolella vuokra-autolla. Olisi kiva nähdä rotko kesällä täydessä vehreydessään. Nytkin se oli kaunis, mutta syksy oli selvästi harventanut rotkon runsasta kasvillisuutta. Päivä oli pilvinen ja synkät sadepilvet roikkuivat uhkaavina taivaalla, muutamia sadekuuroja päivän mittaan saimmekin niskaamme.

Alkumatkassa vuohilauma käyskenteli meitä vastaan. Hiukan ne katsoivat ihmeissään meitä, näin loppukaudesta täällä ei paljoa ihmisiä näy.

Tämä tiesi tasan tarkkaan kumpi väistää kumpaa.

Polku mutkitteli vuorenrinteelle ja alas, toiselle puolelle ja alas. Vaihtelevia maisemia ja jaloille kunnon kiipeämistä.

Suurin osa Agia Irinin rotkoa oli hyvää polkua. Matkan pituudeksi oli merkitty n. 7 km, mutta miehen kanssa olimme loppumatkasta aivan varmoja, että matka on mitattu linnuntietä kaikki tuhannet mutkat unohtaen. Askelmittariin matkaa kertyi reilut 10 km.

Loppumatkassa reitille osui muutamia vaikeampia kohtia, niissä oli ihan miettimistä, että miten 5-vee vilkas natiainen saadaan niistä turvallisesti eteenpäin. Päivän mittaan oli sadellut muutamaan otteeseen, joten kivet olivat liukkaita. Kuvassa rotkon kapein kohta, tässä raavas mies joutui kääntämään hartialinjansa sivuttain, että pääsi laskeutumaan jyrkkää kohtaa alas. Rotkon loppupäässä oleva taverna oli hartaasti odotettu näky ja sieltä tilaamamme taksikyyti oli ikimuistoinen; kuski kaahasi mutkaisia vuoristoteitä reunaa hipoen kaasu pohjassa ja kehtasi velottaa huijarimaisen hinnan päästyämme autollemme. No, minä olin vellovan mahani kanssa kiitollinen, että oltiin tuon vuoristoradan jälkeen elossa.

Tämä kuva on otettu ainoastaan siksi, että siskoni saisi kihistä kateudesta koto-Suomessa. Paikka auringossa granaattiomenapuun alla, ei paha.

Ja tässä tulee loiskujen loisku!

Imam baldi eli pyörtynyt imaami

2010-12-11T13:39:00.006+02:00

"Pienen" tauon jälkeen täällä taas. Syksyn pimeydestä päällimmäisenä jäi mieleen syyslomareissu Kreetalle koko perheen voimin, mutta ettei tämä menisi ihan matkailublogiksi, niin otetaas ensin ruokaohje.

Pitkään aikaan en ole mistään reseptistä innostunut niin kuin tästä ohjeesta, jonka opin yllätys, yllätys, syyslomareissulla Kreetalla. Eräässä ravintolassa sain tällaisen annoksen eteeni ja lähdin seuraavana päivänä etsimään tähän reseptiä, mutta se olikin vähän vaikeampaa kuin luulin. Ensin selasin kaikki kaupoissa myytävät kreikkalaisen ja kreetalaisen ruuan keittokirjat, mutta tätä ei löytynyt niistä yhdestäkään. Sitten kyselin asiaa Hanian kauppahallissa eräältä myyjältä ja hän juoksi toiseen päähän kauppahallia hakemaan ystävänsä paikalle ja yhteistuumin he selvittivät minulle juurta jaksaen tämän herkullisen kasvisruuan valmistustavan. Nämä sympaattiset mummelit ja heidän intohimoinen suhtautuminen ruuanvalmistuksen yksityiskohtiin jäi ihan kultaisena muistona mieleeni tältä reissulta. Kotona nettiä selatessani huomasin, että alunperin kyseessä on turkkilainen ruoka, mutta tämä Hanian kauppahallissa saamani resepti on siitä vähän muunneltu. Hyvää tämä on joka tapauksessa, helppo ja herkullinen kasvisruoka. Kuvauskerralla ruoka sai vähän tumman paahdon, mutta eipä se tahtia haitannut. :D

Imam baldi: (n. 4 annosta)

3-4 munakoisoa

punasipuli
3-4 valkosipulinkynttä
nippu persiljaa
1 prk tomaattimurskaa
(paprika)
mustapippuria
suolaa
ripaus sokeria
oliiviöljyä

pinnalle:
1 fetajuusto
emmentaljuustoa raasteena

Munakoisot halkaistaan ja niitä paistetaan pannulla runsaassa oliiviöljyssä noin 10 minuuttia. Toisella pannulla paistetaan oliiviöljyssä pilkottu sipuli, (paprika), valkosipuli, tomaattimurska ja mausteet. Munakoisot laitetaan uunivuokaan, tomaattiseos munakoisojen päälle ja pinnalle kuutioitu feta ja juustoraaste. Paistetaan 200 asteisessa uunissa noin puoli tuntia. Tarjoillaan kreikkalaisen salaatin kanssa ja nälkäisimmille lisäksi valkosipuliperunoita.

Aurinkoa hameessa

2010-06-26T23:45:00.002+03:00

Löysin jo talvella kirppikseltä herkullisen oranssin pöytäliinan ja tiesin heti, että tästä haluan itselleni kesähameen. Tänään oli viimein hameen ompelun vuoro. Tulin hyvälle tuulelle jo kangasta ihaillessani, saatika kun koehiippailin valmiin hamosen kanssa ympäri pihaa.

Sydämeni tänne jäi..

2010-06-26T23:02:00.017+03:00

Kesäkuun alkua Kreetalla, isän ja äidin 40-vuotishääpäivän ilta.

Posliinikukkaa minkä lie palmun ympärillä, upeita kukkia ja puita!

Kaksi geokätköäkin tuli löydettyä.

Suurimman vaikutuksen minuun tekivät paikalliset ihmiset. Taavi ihasteli tämän mummon kissoja jonkun aikaa ja kun mummo köpötteli sisälle, niin maanittelin poikaa jatkamaan matkaa. Ajattelin, ettei vain häirittäisi mummoa. Mummopa hiippailikin takaisin ja toi pojalle kaksi muhkeaa, tuoretta appelsiinia. Vaikka yhteistä kieltä ei ollut, niin tuikkivat silmät ja aurinkoinen hymy kertoivat kaiken. Liikuttavan sydämellistä suhtautumista vieraisiin ihmisiin.

Meri, vuoret, aurinko, lämpö, hyvä ruoka, leppoisa tunnelma, ihan parasta elämää.

Lampaita Imbrosin rotkossa.

Puolivälissä rotkoa partioi vanha mies aasinsa kanssa ja auttaa vaikeuksiin joutuneita. Me emme onneksi tarvineet apua, vaan jaksoimme omilla voimilla ja eväillä.

Rotkovaelluksen yksi eväspysäkki.

Imbrosin rotkon kapeinta kohtaa.

Kreetan etelälaidalla, katse kohti Afrikkaa.

Vapaus tai kuolema! Kreeta on valloitettu lukemattomia kertoja aikojen kuluessa. Oman kotiseudun puolustaminen ja vieraan vallan vastustaminen on ollut ja on edelleen hurjinta Sfakian maakunnassa. Täällä joillakin paikallisilla on edelleen tapana ampua liikennemerkit rikki virkavallan vastustamisen merkiksi.

Takapihan naapurimme, kaksi kukkoa ja lauma kanoja.

Vesisotaa hotellin uima-altaalla.

Viimeisen illan auringonlasku.

Ison pojan liina

2010-06-26T19:31:00.006+03:00

Kesäkuun alussa olimme viikon lomareissulla Kreetalla pikkujätkän, vanhempieni sekä siskoni kanssa. Matkan ohjelmaa miettiessäni ompelin entisestä pitkästä kantoliinasta neliöliinan, jolla voisin kantaa Taavia selässä tarvittaessa. Mieheni hiukan älähti tästä, ettei noin isoa poikaa enää liinassa kanneta, mutta koko päivän retki Knossokseen ja Imbrosin rotkoon tuntuivat aika hurjilta, ellei olisi mitään millä pojan voisi tarvittaessa kantaa eteenpäin. Kaunis lehtikuvioinen kantoliinani muuntautui oivalliseksi ison pojan liinaksi.

Päiväretki Knossokseen oli todella mielenkiintoinen. Olimme Taavin kanssa lukeneet tarun Minotauruksesta, joten paikan "historia" oli pojalle tuttu. Silti pieni matkamies väsyi ihmettelemään raunioita jossain vaiheessa ja matkusti lopun kierroksen äidin selässä.

Viimeisen lomapäivämme ohjelmassa oli 8 km vaellus Imbrosin rotkossa. Maisemat olivat kerrassaan upeita. Välillä näimme lampaita ja vuohia laiduntamassa rotkon seinämillä ja kapeimmalla kohdalla rotko oli niin kapea, että yletti koskettamaan kumpaakin seinämää samaan aikaan. Unohtumaton kokemus tämä rotkovaellus. Loppumatkasta Taavi väsähti vähän ja tuli hetken aikaa kantoliinan kyydissä, mutta hyvin pikkujätkä vaelluksen jaksoi.

Tattadadaa!

2010-05-03T19:00:00.005+03:00

Täällä opittiin vappuna ajamaan ilman apupyöriä ihan kunnolla. Kääntymisetkin sujuvat jo.

Kevättä takissa

2010-04-06T21:45:00.003+03:00

Olen koko talven käynyt työväenopiston ompelupiirissä ja olen käsittääkseni saanut jotain valmiiksikin, mutta tänne blogiin ne eivät näköjään ole päätyneet. Nyt kuitenkin valmistui takki, jota aloitin jo syksyllä ja jonka työnsin keskeneräisenä pois silmistäni pariksi kuukaudeksi. Tästä piti tulla tuulen- ja sateenpitävä syystakki, mutta tästä tulikin vastaava kevättakki. Punainen kangas on pinnoitettua ulkoilukangasta ja mahdollisimman vaikeaa ommella. Kangas ei anna ompelijalleen yhtään anteeksi päiväunelmointia ja ratkojaa tulikin tässä projektissa käytettyä tavallista enemmän. Minulla oli ompelukurssin tavoitteena, että pystyisin selättämään ompelukammoni ja ompelusta tulisi minulle edes neutraalia käsityötä. Tämä tavoite taisi jäädä saavuttamatta.. kyllä minä ompelen, mutta mieluisaksi hommaksi se ei vieläkään ole muuttunut. Mielummin tarttuisin lankoihin ja puikkoihin.

Melopitta Siffnou

2010-04-06T20:38:00.006+03:00

Keittiössä on läjä kreikkalaisia keittokirjoja, olohuoneessa ja makuuhuoneessa on vinot pinot matkatoimistojen esitteitä ja niistä on luettu Kreikan sivut lähes puhki, netissä tulee seikkailtua matkoja vertailemassa paljon enemmän aikaa mitä kehtaan edes myöntää.. Kaikesta tästä voi päätellä, että matkakuume Kreikkaan alkaa olla jo aika vakavaa sorttia. Eilen napsautin matkan Kreetalle ostoskoriin ja sain houkuteltua vanhempani ja siskonikin minun ja pikkujätkän seuraksi, pari kuukautta pitäisi vielä malttaa odottaa.

Matkaa odotellessa voi herkutella kreikkalaisilla herkuilla. Pääsiäiseksi valmistui Rena Salaman: Kreikkalainen keittiö -kirjasta Sifnoslainen juusto-hunajapiiras. Tämä on kirjan mukaan pääsiäisajan herkku Kykladeilla, varsinkin Sifnoksen ja Ioksen saarilla. Sopi hyvin minun makuhermooni. Reseptiin tarvittavan juuston korvasin maustamattomalla Hovi -tuorejuustolla ja pienirakeisella raejuustolla, hyvin toimi. Muutoin muokkasin alkuperäistä reseptiä vain sen verran, että lisäsin kolme raastettua porkkanaa täytteeseen, kun tuli ihan vastustamaton fiilis porkkanan puolesta.

Sifnoslainen juusto-hunajapiiras: 6-8 annosta

Pohja: (voit käyttää myös 500 g valmista murotaikinaa)
3,5 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
125 voita
3-4 rkl kylmää vettä

Täyte:
4 munaa
0,5 dl sokeria
1 rkl vehnäjauhoja
500 g tuoretta mizithra- tai ricottajuustoa (maustamaton Hovi + pienirakeinen raejuusto)
4 rkl timjamilla maustettua hunajaa
½ tl kanelia
(3 porkkanaa hienoksi raastettuna)

Sekoita jauhot ja sokeri kulhossa, hiero voi mukaan, kunnes muistuttaa murotaikinaa. Lisää vesi vähän kerrallaan. Muotoile taikinasta pallo, kääri se kelmuun ja laita jääkaappiin 30 minuutiksi. Taputtele tai kauli taikina läpimitaltaan 25 cm kakku- tai piirakkavuokaan reunoja myöten.

Vatkaa munat kulhossa, lisää sokeri ja jauhot, jatka vatkaamista, kunnes täyte on kuohkeaa. Lisää juusto, hunaja, puolet kanelista (ja porkkanaraaste) ja vispaa, kunnes ainekset ovat sekoittuneet. Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita. Paista piirasta 180 asteisessa uunissa 50 - 60 minuuttia, kunnes se on vaalean kullanruskea. Ripottele lämpimän piirakan pintaan loppu kaneli.

Nikkaava noita

2010-03-28T23:32:00.003+03:00

Luolamaalauksia huovalla

2010-02-22T21:13:00.011+02:00

Tein huovutetun liivin ja hiuspannan jo syksyllä, mutta jotenkin ne ovat jääneet kuvaamatta. Nyt kirkas kevätaurinko houkutteli ulos kuvaamaan, vaikka pakkanen nipistelikin poskia. Minä olen siitä rasittava huovutustöiden tekijä, etten viitsisi millään tehdä ihan samalla tekniikalla kahta kertaa. Yleensä kokeilen joka kerta jotain uutta juttua ja opin työn tehtyäni miten tällä tekniikalla kannattaisi jatkossa tehdä.. mutten tule ehkä koskaan tekemään enää samalla tekniikalla. Toisaalta, huovuttamisessa vain mielikuvitus on rajana, joten kokeiltavaa riittää vielä paljon. Tässä liivissä ja hiuspannassa idea oli piilottaa paksusta teollisuushuovasta leikeltyjä kuvioita silkkisifongin alle, jolloin kuviot jäävät koholle. Mitään mallia tai ajatusta minulla ei kuvioiden leikkelyyn ollut, mutta lopputulos muistuttaa mielestäni hiukan luolamaalauksia tai shamaanirummun kuvioita. Sinänsä oikein sopiva aihe minulle.

Yllä kuvassa näkyy alkuperäisen käsin värjätyn neulahuovan hurja väritys. Kuviot on leikattu ja aseteltu neulahuovalle, silkkisifonkia ollaan levittämässä päälle ja seuraavaksi kuviot hierotaan lämpimällä saippuavedellä kiinni alustaan. Neulahuopalevyn villan kuidut tunkeutuvat silkkisifongin läpi ja tavallaan upottavat silkkisifongin villalevyn sisään. Näin kuviot pysyvät paikallaan silkkisifongin alla ja kangas vähän loiventaa villalevyn hurjaa väritystä.

Samalla tekniikalla tein sentään hiuspannan, mutta tässäkin piti kokeilla mitä tapahtuu jos näyttää vähän saksia kuvioiden keskelle. Ihan hyvinhän siinä tapahtui, reiät keventävät hiuspannan olemusta.

Muunneltua totuutta

2010-02-19T20:12:00.003+02:00

Kaikki on totta, mitä itse omin silmin näkee. Paitsi, jos asialla on tuttu valokuvavelho Pohojammaalta, joka vähän korjaili meidän pilkkikuvia...

Pilkillä

2010-02-14T23:52:00.006+02:00

Ennen pilkkireissua oli kovat puheet siitä, millaisia vonkaleita ja haikaloja oikein saisimme saaliiksemme. Taavi sanoi onkivansa ison sähkökalan ja yhdessä mietimme, että sen voisi vetää pulkalla maihin. Pitkällisestä pilkkimisestä ja hyvistä eväistä huolimatta saaliiksi ei saatu sähkökalaa. Mutta voi sitä riemua, kun pitkään pojan pilkkiä nuuhkinut vonkale viimein oli koukussa! Pitihän se saalis vetää pulkalla maihin ja näyttää mummullekin.

Talvi

2010-02-14T23:30:00.007+02:00

Tämän talven uusi aluevaltaus pikkujätkällä on laskettelu. Muutaman laskukerran jälkeen homman idea selvisi pojalle ja sen jälkeen Taavia ei olisi saanut rinteestä pois millään. Aina vaan piti päästä liukuhihnaa pitkin uudestaan lasten rinteen päälle.

Ja huolellisesti mutkitellen alas. Seuraavalla kerralla menimme jo asteen isompaan mäkeen ja poika olisi mennyt vieläkin isompaan, mutta äiti tylsimys esti hyvän suunnitelman.

Omalta pihalta pulkan kanssa lammen jäälle ulkoilemaan. Pakkasta oli n. -20 astetta ja pikainen pyrähdys ulkoilmaan sai riittää.

On sitä todistusaineistoa myös siitä, että perheen isikin on ollut välillä kotona.

Tiikerin tassuin

2010-02-14T22:54:00.003+02:00

Bambulangasta siskolle unisukat. Näiden sukkien piti olla pukinkontissa, mutta eivätpä vaan olleet. Siskon synttäritkin olivat ja menivät ja sukat odottivat edelleen viimeisiä raitojaan. Mutta nyt ystävänpäivänä ne ovat valmiit lämmittämään ahjon lämpöön tottuneen sepän kylmiä varpaita.

Saunahatut

2010-02-14T22:36:00.002+02:00

Joskus käy kuten hiirelle, joka meinasi ommella kissalle takin. Ei tullut takkia, ei tullut housuja, ei tullut liiviä.. isosta kankaasta tuli vain pieni tuluskukkaro jos sitäkään. Käsitöitä on niin ihana aina suunnitella ja aloittaa, mutta niiden loppuun saattaminen voi olla joskus vähän vaikeampaa. Viime jouluksi olin tekemässä montaakin eri lahjaa, mutta jouluksi niistä valmistui vain nämä vanhemmilleni menneet saunahatut.

Vanhemmiltani tuli joulun alla toive, että kun kerta huopajuttujen parissa mielelläni puuhailen, niin saunahatut olisivat kivat. Sepä vain osoittautui aika kinkkiseksi toiveeksi, kun mitään saunahatun kaavaa tai ohjetta ei löytynyt etsimisestä huolimatta. Lopulta suivaannuin ja piirsin kaavat pipostani ja tein vähän kissankellon tapaista liekotusta helmaan. Huopa on leikattu valmiista huopalevystä, hiukan turhankin paksua levyä tähän hommaan, mutta eipähän pääse löyly päätä pakottamaan. Koristeiden perusteella vanhempani osasivat hyvin päätellä kumpi hattu on kummalle.

Mielikuvamatkalla

2010-01-06T00:13:00.012+02:00

Jos näette virtuaalisen minäni Helsingin kieppeillä etsiskelemässä hyvää Itämeren ylityskohtaa, niin sanokaahan terveisiä. Aloitin nimittäin syksyllä mielikuvamatkan Kreikan saaristoon, Naxoksen saarelle, Apollonasin kylään, mistä tuo yllä oleva kuvakin on. Mielikuvamatkani toimii niin, että mittasin tuon matkan mahdollisimman tarkasti, laitan aina ylös kilometrit, jotka olen liikkunut ja pidän kirjaa matkan edistymisestä. Matkaa taitan kävellen, juosten, uiden, soutaen, hiihtäen tai miten vain, kunhan liikun omalla kauramoottorillani ja tulee hiki. Mielikuvamatkani pituus on 2726 km ja siitä on nyt taivallettu syksyn ja alkutalven aikana reilut 200 km flunssakausien hidastuksista (ja projektin hetkellisestä unohtamisesta) huolimatta. Nyt uuden vuoden puolella matka jatkuu uusien lupausten siivittelemänä uudella innolla. Kun joskus pääsen mielikuvamatkallani perille, on jo oikeastikin syytä ostaa lentoliput kohteeseen. Mielikuvamatkaan saa liittyä mukaan. Kohde saa olla eri, joku itselle tärkeä paikka, mutta olisi kuitenkin kivempi käydä lenkillä jos olisi lenkkikavereita. Myös virtuaalilenkillä. :-)

Hippikinkku

2009-12-23T21:54:00.019+02:00

Tätä postausta olen odottanut lähes kaksi vuotta! Kyseessä on minun ja siskoni "kasviskinkku", jonka olemme tehneet lähes joka vuosi jo yli kymmenen vuoden ajan. Viime vuosi oli poikkeus, kun kokeilin punajuuripateeta, mutta nyt palaamme jälleen juurillemme. Lähes kaiken tuo mieheni on rinnallani oppinut ymmärtämään, mutta tätä kasviskinkkua ei.

Kasviskinkkumme resepti oli alunperin joku elävän ravinnon mureke ja siitä tämä muokkautui hiljalleen meidän perheemme jouluruuaksi kinkun tilalle. Luulen, että emme ole ikinä tehneet tätä kahta kertaa samalla tavalla, vaan resepti venyy ja paukkuu ja muuttaa muotoaan vuodesta toiseen. Ruualla ei saa leikkiä.. mutta tämä kasviskinkun valmistus on monesti mennyt leikkimisen puolelle siskoni kanssa. Joinakin vuosina olemme keittäneet palsternakan kinkun sisälle luuksi, toisina vuosina olemme tehneet Aura-juustosta läskikerroksen "lihan" ympärille ja ihan aluksi kinkkumme oli ilman nahkaa, jossain vaiheessa siihen lisäytyi tuo nahka eli taikina mukaan. Tänä vuonna puolitin auringonkukansiementen määrän, jätin purjon pois, lisäsin hapankaalin määrää, kinkkuun meni ensimmäistä kertaa muskottipähkinää mausteeksi ja Aura-juusto meni itse mureketaikinaan. Näin tämä tapahtui tänä vuonna:

Mureketaikina:

2 dl auringonkukansiemeniä
2,5 dl cashewpähkinöitä
2,5 dl hapankaalia
200 g tuoreita herkkusieniä
1 pkt Aura-juustoa
soijakastiketta
½ tl muskottipähkinää
½ tl mustapippuria
1/4 tl valkopippuria
(½ purjo)

Paahda auringonkukansiemeniä pannulla, kunnes ne saavat hyvän ruskehtavan värin. Kaada siemenet lautaselle ja lorauta soijakastiketta päälle, sekoita. Laita kaikki ainekset monitoimikoneeseen ja jauha tehoterällä tasaiseksi. Tarkista maku ja tee mahdolliset muutokset. Voitele vuoka valmiiksi odottamaan taikinan valmistumista.

Taikina:

1 ½ dl vettä

½ tl suolaa

50 g sulatettua voita

4,5 dl jauhoja (sämpyläjauhoja tänä vuonna)

1 tl leivinjauhetta (tai ripaus hiivaa)

Valmista kuten pizzataikina. Kauli taikina ohueksi ja sopivan pitkulaiseksi, että saat taikinasta sekä pohjan että kannen. Siirrä ohut taikinalevy varovasti vuokaan, kauho murekeseos sopivaan muotoon taikinan päälle ja painele taikina murekkeen ympärille. Jos taikinan reunoille jää ylimääräistä, niin askartele niistä koristeita "kinkun" päälle. Lopuksi voit voidella kinkun siirappivedellä, jos ylimääräistä piperrysenergiaa vielä löytyy. Paista 200 asteessa noin tunti.

Jouluaskarteluja

2009-12-23T21:14:00.004+02:00

Jouluruno

Tontut tanssii ympäri tulen.

Joulupukki menee reellään,

jakaa lahjoja kaikille.

Kuuset on valmiina, hienoja,

kaikkialla on koristeltua.

Kynttilät palavat ja

kaikkialla iloitsee lapsia

ja availee lahjojansa.

Taavi 4 v.

Taavin jouluruno pääsi tänä vuonna tervehdykseksi joulukortteihin sekä myös päiväkodin hoitajien joulumuistamiseen. Päiväkodin hoitajille meni joulurunokortin lisäksi askartelemamme heijastinsydämet sekä kaikille yhteiseksi konvehtirasia.

Joulun hedelmäkakku

2009-12-20T21:45:00.007+02:00

Vietämme jouluaaton tänä vuonna mieheni vanhempien luona ja sinne kokoontuukin tänä vuonna peräti 12 henkilöä. Lupasin tehdä aaton iltakahville hedelmäkakun. Minulla oli selkeä mielikuva mitä halusin kakussa olevan: pähkinöitä, joulumausteita ja paljon rommissa marinoituja hedelmiä. Vastaani tuli herkullisen oloinen hedelmäkakku Bella Vanillan blogissa, joten tätä maistellaan meillä tänä jouluna. Tein heti kerralla kaksi annosta. Laitoin isompaan kakkuvuokaan lähes 1½ annosta jouluaaton kakuksi ja ½ annoksen pikkukakusta maistellaan etukäteen kavereiden kanssa kotona. Äitini kauhisteli ohjeen isoa brandymäärää ja yön yli marinoituneet hedelmät maistuivatkin aika tujakoilta. Auton rattiin ei ole asiaa, jos on maistellut tätä kakkutaikinaa. Valmis kakku ei kuitenkaan ollut liian brandyinen, vaan luulen sen olevan juuri sopiva, kunhan maut saavat vähän vetäytyä jääkaapissa muutaman päivän. Ensi vuonna taidan kuitenkin puolittaa brandyn määrän ja lirauttaa joukkoon tilkan Amarettoa. Aattona meinaan koristella kakun vielä kuorrutteella tai ainakin pölysokerilla. Kuvaan oli pakko ottaa mukaan upea pallokynttilä, jonka löysin siskoni takomaan kynttiläalustaan. Näin tämä kakku meillä tehtiin:

Joulun hedelmäkakku: (2 kuivakakkua)

475 g taatelia

175 g kirsikkaa (sokeriliemessä säilöttyjä)

125 g päärynää

50 g aprikoosia

50 g omenaa

4 dl brandya

300 g voita

200 g fariinisokeria

limen kuori raastettuna + mehu puristettuna

6 munaa

2 rkl tummaa siirappia

300 g jauhoja

160 g mantelijauhoa

½ tl jauhettua neilikkaa

1 tl kanelia

1 tl tuoretta inkivääriä raastettuna

3 tl leivinjauhetta

150 g pähkinärouhetta (saksan-, pekaani-, hassel- ja cashewpähkinää)

Kiehauta hedelmät ja brandy. Anna maustua jääkaapissa yön yli.

Voitele ja korppujauhota kakkuvuoat. Laita uuni lämpenemään 150 asteeseen. Vaahdota voi ja sokeri, lisää munat yksitellen vatkaten. Lisää siirappi, limen mehu ja kuoriraaste sekä raastettu inkivääri. Sekoita kuivat aineet ja pähkinärouhe keskenään. Lisää taikinaan hedelmät ja kuivat aineet, sekoita.

Paista noin 1 h 45 min. Ota kakkuvuoka pois uunista ja peitä heti foliolla tiiviisti, että kakku pysyy mehukkaana. Anna jäähtyä ja säilö jääkaapissa ilmatiiviisti.

Bling bling

2009-12-19T23:01:00.008+02:00

Reilu viikko sitten laitoin "kuva-arvoituksen", että mikä ihme virkkaushomma täällä on menossa. Tässä on siihen nyt vastaus. Serkkuni täytti täysiä kymmeniä ja sain ajatuksen tehdä hänelle kierrätysaiheisen lahjan. Purin videokasetin ja ryhdyin virkkaamaan laukkua..

Alla valmis juhlalaukku. Loistelee hauskasti valossa. Kiinnityssysteemi on myöskin joku kierrätysjuttu, ehkä joku osa lavuaarista tai hanasta?

Bling bling -laukun kanssa tarvitaan myös rintakoru. Virkkasin kolme kerrosta kukan terälehtiä ja kiinnitin hakaneulan taakse. Keskellä törröttävät helmet ostin, kun sopivia ei löytynyt kierrätettyinä. Tämä oli hauska projekti ja uusia ideoita jäi taas päähän muhimaan.

Terveisiä joulumarkkinoilta

2009-12-19T00:54:00.011+02:00

Saksan joulumarkkinoista olin kuullut paljon juttua ja tänä vuonna iski pakottava tarve lähteä itse kyseistä ihmettä todistamaan. Pakkasimme siis kimpsut ja kampsut ja suuntasimme nokkamme kohti Bremeniä. Matkassa mukana käly miehensä kanssa. Joulumarkkinoilla maistelin nyt myös ensimmäistä kertaa aitoja "perunalettuja". Ne olivat aika lailla erilaisia kuin meidän perheemme suomalaiset vastineet, markkinaletut olivat enemmänkin upporasvassa tiristettyjä röstiperunoita kuin lettuja. Herkkuja kuitenkin omenahillon kanssa.

Alla olevissa kuvissa näkyy markkinoiden huippujuttu. Laite pyöri niin hurjaa vauhtia, että tämä äitee ei uskaltanutkaan mennä kyytiin. Olin jo ostanut liput laitteeseen, kun jäin katsomaan yhden kieputuksen.. ja luovutin liput seurueen miehille. Huh mitä menoa!

Alla oleva karuselli oli maltillisempaa laatua, mutta yhtä kiinnostava. Trukki oli ihan huippujuttu, kun ajaja sai nostaa ja laskea taakkaa karusellin pyöriessä. Hiukkasen innostunut ilme pikkujätkällä!

Saksassa oli silmiinpistävän hyvää asiakaspalvelua lapsia kohtaan. Yhden päivän aikana Taavi sai vaateostoksen kylkiäisenä ilmapallon, ravintolassa ruusun ja mehua ostettaessa karkkia. Myyjät ja tarjoilijat juttelivat suoraan Taaville ja kyselivät tältä mitä poika haluaisi juoda / ostaa.. vaikka huomasivat ettei poika ymmärtänyt hölkäsen pöläystä ja minä tulkkasin minkä ehdin. Silti halusivat ottaa yhteyden poikaan eikä vain minuun. Ihailtavaa suhtautumista lapsiin. Suomessa saa monesti tuntea olevansa se "välttämätön paha" kun menee vaikka ravintolaan lapsen kanssa.

Haaste ja jouluinen hedelmäherkku

2009-12-08T22:19:00.006+02:00

Joulun aikaan kuuluu mielestäni jonkinlainen nöyryys elämän edessä, vaikken uskonnollinen ihminen olekaan. Tänä vuonna haastan blogini lukijat osallistumaan johonkin hyväntekeväisyyshankkeeseen, tässä esimerkkejä: Pelastusarmeijan Joulupata, kirkon ulkomaanapu, Unicef, Hurstin joulu vähävaraisille, World Vision. Itse osallistun ainakin Pelastusarmeijan Joulupataan (sekä kestoilijoiden että geokätköilijöiden pottiin) ja hankin kehitysmaan naiselle 6 kanaa. Etsi itsellesi sopiva siivu maailmanparannusta ja klikkaa. Olisi kiva myös lukea kommenteista mitä siivua maailmasta olette parantaneet.

Sitten palataan oman navan ympärille. Hedelmät, kuivahedelmät ja pähkinät kuuluvat kiinteästi joulun tunnelmaan. Iltapalaksi syntyi siis jouluinen versio omenapaistoksesta. Maistui hyvin joulukortteja askarrellessa.

Jouluinen hedelmäherkku:

6 omenaa
3 päärynää
2 kourallista cashewpähkinöitä
2 kourallista rusinoita
2 tl kanelia
1 dl glögiä
pinnalle 5 piparia murustettuna

Kuori ja pilko hedelmät. Laita ainekset uunivuokaan, sekoita, ripottele piparimurut pintaan ja paista 200 asteessa noin 30 minuuttia. Nautitaan kynttilän valossa jäätelön tai vaniljakastikkeen kera hiljaisuutta kuunnellen ja hyviä ajatuksia ajatellen.

Mitä ihmettä se nyt tekee?

2009-12-08T22:08:00.004+02:00

Näin joulun alla on vähän vaikeaa laittaa käsitöitään näytille tänne, kun melkein kaikki jutut ovat menossa lahjaksi jollekin. Tämän jutun kuitenkin voi paljastaa jo tulevana lauantaina, joten tässä pieni kuvallinen ennakkotieto. Uusin villitys näyttää tällaiselta.

Toinen näkökulma

2009-12-08T21:10:00.006+02:00

Täällä jo allekirjoittanutta hätisteltiin uusiin päivityksiin, joten tässä syksyn bloggaamatta jäänyttä satoa.

Lokakuussa kävin kaverini kanssa Riikassa, geokätköilemässä tietenkin. Geokätköily on siitä hauska harrastus, että siinä tulee nähtyä maailmaa vähän toisesta vinkkelistä. Ensimmäinen löytämämme purkki oli Riikan tuomiokirkon kätkö (ja nyt tulee juonipaljastus, joten hyppää yli jos olet menossa etsimään tätä). Kätkön sijainti osoitti kirkon kulmaan paikkaan, jossa ei ollut yhtikäs mitään. Hetken pähkäiltyämme hoksasimme kirkon seinän viertä kiertävän kapean, miehen korkuisen syvennyksen ja hieman taempana huolto-oven, jonka vierestä pääsi pudottautumaan syvennykseen. Olkapäät syvennyksen seiniä hipoen hiippailimme kirkon kulmalle, pieni kiipeily putkistojen päällä ja salaman räpäys pimeässä.. ja musta filmipurkki oli paikannettu. Myöhemmin tulimme ajatelleeksi, että emme nähneet ollenkaan tuomiokirkkoa edestäpäin, mutta tuskin monet olivat nähneet näitä tuomiokirkon perustuksia. Jokaiselle jotakin.

Riikassa oli silmiinpistävän tehokas vartiointi ja muutamia kertoja jouduimme miettimään mitä sanomme mahdolliselle vartijalle, joka kenties tulisi kyselemään miksi kiipeilemme museon seinällä. Kiersimme pari kierrosta erään kirkon ympäri ja mietimme miten uskallamme etsiä purkkia, kun kirkon pihalla seisoi kaksi vahvasti aseistautunutta vartijaa. Päätimme näyttää hölmöiltä turisteilta (ei ollut vaikeaa) ja ajelehdimme vartijoiden ohi sisäpihan kujalle ja ryhdyimme etsimishommiin. Alla kuvassa kaverini on paikantanut purkin ja kiivennyt aidan yli purkkia tavoittelemaan. Kuvassa näkyy samanlainen kirkkoa kiertävä syvennys, kuin missä tuomiokirkon kätköä etsiessämme kävelimme. Nyt piti kurkotella syvennyksen yli ja jos 30 metrin päässä olevat vartijat olisivat tulleet kyselemään puuhistamme, olisivat selitykset saattaneet olla vähissä. Pakko vielä kertoa, että alla olevan kirkon seinässä oli kuulemma ollut kello, joka alkoi kalkattamaan, jos ohi kulki huono vaimo. Me kuljimme ohi montakin kertaa ja kellon ääntä ei kuulunut. :D

Näimme me ihan oikeitakin nähtävyyksiä reissullamme ja monen hienon rakennuksen lähelle oli piilotettu kätkökin, kuten tähän kansallisoopperatalon puistoon. Tätä kätköä etsiskelimme jonkun aikaa, mutta emme sentään heittäytyneet niin epätoivoisiksi kuin tuo alla oleva geokätkön etsijä. Luulen kuitenkin, että viikonlopun kätköilyreissullamme opimme Riikasta myös jotain, mitä keskiverto turisti ei reissullaan opi.

Kurpitsajuhlaa

2009-10-31T22:10:00.004+02:00

Minä vastustan periaatteessa vähän kaikkea ja ainakin jos se tulee jenkeistä. Tästä voi päätellä, että meillä ei ole juurikaan ollut tapana viettää Halloweenia. Tänä vuonna kuitenkin kuulin, että kyseessä on jo kelttien vanha juhla, joten vanhaa kelttien juhlaahan voi hyvinkin viettää! Kun vielä silmiini osui kaupassa täydellinen kurpitsa, niin en voinut olla ostamatta sitä lyhtytarpeiksi. Leikkasimme pikkujätkän kanssa kurpitsasta hatun pois, poistimme siemenrihmaston ja koversimme jäätelökauhalla syötävän osan kattilaan kiehumaan. Pari puukotusta kurpitsan kylkeen ja komea lyhty oli valmis! Kurpitsasoseesta päätin kokeilla ihan perinteistä pumpkin pieta, ohjetta katselin vähän täältä ja vähän enemmän täältä. Jälkimmäistä reseptiä seurailin aika tarkasti, pohjaan lisäsin pari ruokalusikallista raakaruokosokeria ja mausteita laitoin aika reilut ripaukset, mutta muuten tuolla ohjeella mentiin.

Lopputulos oli mielenkiintoinen, pehmeä rakenne ja maku vähän kuin piparkakussa. Ei liian makeaa. Tätä otin toisenkin palan heti kärkeen.

Syksyn ensimmäiset huovutukset

2009-10-07T23:06:00.004+03:00

Viime talvena perheemme miesolento oli Skotlannissa työhommissa, enkä päässyt oikein mihinkään omiin menoihin edes viikonloppuisin.. nyt mies on Raumalla töissä ja tulee viikonlopuiksi yleensä kotiin. Nyt täytyy siis tehdä kaikki ne hommat, joita viime talvena ei voinut! Yksi näistä hommista on huovutuskurssit. Huovuttaminenhan tunnetusti pitää ihmisen järjissään. Villaa, vettä ja saippuaa ja ihan konkreettinen tuntuma villan huopuvaan pintaan, siinä on jotain terapeuttista. Jos et ole kokeillut, kokeile! Lähdin syksyn ensimmäiselle huovutuskurssille ilman mitään suunnitelmaa siitä, mitä haluaisin tehdä. Jotenkin hetken kurssilla istuttuani tiesin, että haluan tehdä jonkun tyypin, jossa on rautalankaa sisällä, että sitä voi muokata asentoihin. Tällaista en ollutkaan ennen tehnyt. Ja koska kotonamme asuu maahiaisia, oli valinta aika selkeä. Nyt tehdään maahiainen. En tiedä miksi maahinen on muuttunut perheessämme maahiaiseksi, mutta tämä on nyt siis maahiainen. :)

Maahiaisen runkona on 6 piipunrassia (yhteen kierrettyjä rasseja 2 selkärankana + kaulana, 2 käsinä ja 2 jalkoina), ja niiden päälle kieputettu muutama kerros sukkahoususta leikattua suikaletta. Piipunrassin päät kannattaa kääntää ja vuorata hyvin sukkahousulla, etteivät ne tunge villan läpi. Rungon päällä on muutama kerros villaa ja pää on tehty irrallisena pallona ja ommeltu kiinni. Nenä on irrallinen pallo puoliksi leikattuna ja kiinni ommeltuna. Vaatteita varten huovutin levyn, piirtelin kaavat ja ompelin haluamani mallisen takin. Silmät on hätäpäissään päähän työnnetyt nuppineulan päät, mutta ne sopivat niin hyvin paikalleen, etten nähnyt tarpeelliseksi korjata asiaa. Hattu ei meinannut pysyä päässä, joten huovutin pienen kukan ja löin koko komeuden nupparilla päähän kiinni.

Kaulakoru oli tyyliä "vielä tunti työskentelyaikaa, mitähän vielä tekis". Opettajalla oli mallina koru, missä oli kukkaset päissä. Itse en ole niin kukkaihmisiä, joten mietin mitä muuta huovutetun nauhan päässä voisi olla. Tein siis tällaisia epämääräisiä viuhnaleita, neulasin ne kiinni oranssin nauhan "juureen" ja pyörittelin saippuaveden kanssa kaikki pötkelöiksi. Työn kuivuttua ompelin pieniä helmiä vielä koristeeksi. Hauskan näköinen huivin ja kaulakorun välimuoto.

Sydämelliset kasvispihvit

2009-10-06T14:04:00.007+03:00

Kasvispihvejä olen tehnyt useastikin, mutta mikään niistä ei vielä ole päässyt onnistuneena kokkauksena tänne julkisuuteen. Tällä kertaa jotain meni kuitenkin oikein, kun tuloksena oli koossa pysyviä ja maukkaita pihvejä, jopa pikkujätkä tykkäsi näistä. Täydellinen tämäkään resepti ei vielä ole, esim. punajuuren jätän seuraavalla kerralla pois, sen maku ei tässä erotu ja se vain rumentaa valmiin pihvin ulkonäköä. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa täydellisen kasvispihvireseptin kehittelyä. Maussa päärooleissa olivat palsternakka ja maapähkinävoi, onneksi en laittanut joukkoon mitään yrttejä tätä mietoa makuyhdistelmää peittämään. Ohje on taas kokoa suurtalouskeittiö, mutta helppohan tuosta on halutessaan ainekset puolittaa.

Sydämelliset kasvispihvit:

Kulhoon turpoamaan:
4 dl kermaviiliä
1 ½ dl maapähkinävoita
5 kananmunaa
2 dl korppujauhoa
2 dl vehnäjauhoa
5 dl juustoraastetta
3 rkl suolaa
2 rkl pippurisekoitusta
1 rkl paprikajauhetta

Raasta:
10 porkkanaa
8 palsternakkaa
(6 punajuurta)
4 sipulia
4 valkosipulinkynttä
½ kukkakaalia
½ kesäkurpitsaa

Lisää lopuksi:
1-3 kananmunaa
1-2 dl ruokakermaa

Laita 5 litran taikinakulhon pohjalle ensimmäiset ainekset turpoamaan. Kuori ja raasta kasvikset ja kaada raaste kulhoon. "Vaivaa" seosta käsin voimakkaasti puristellen, niin että raasteesta irtoaa vähän nestettä. Lisää lopuksi ruokakermaa ja kananmunaa sen verran, että saat sopivan kostean taikinan. Kannattaa paistaa pannulla yksi koepihvi ja tehdä taikinaan muutoksia tarvittaessa. Paista pihvit lettupannulla tai painele taikinasta piparkakkumuotin avulla kuvioita uunipellille ja paista 225-asteessa noin 20 minuuttia, kunnes pihvit ovat saaneet hyvän värin.

Kesämuisteloa

2009-09-30T23:18:00.014+03:00

Tänään sain jäätävän raekuuron niskaani, joten pakko se on uskoa, että kesä on nyt loppunut. Tässä kuitenkin vielä makupaloja kesältä:

Sen verran olen elämästä oppinut, että tavallinen aamupuurokin maistuu tuplasti paremmalta, kun sen syö kesäaamuna ulkona hyvässä seurassa.

Telttailemaan täytyy kesällä aina päästä. Meidän tämän kesän telttaretkemme suuntautui takapihallemme ja monena iltana hipsimme Taavin kanssa telttaan yöksi. Oli hieno telttailuviikko.

Retkellä geokätkön perässä meren rannalla hyisellä säällä. Paikalle pöllähtänyt kissa jaksoi hymyilyttää pikkujätkää, mutta aikuisten huumorin kylmä kesäsää pisti koetukselle.

Veden loiskumisominaisuuksiakin ollaan tutkittu.

Ja ison ravihevosen kanssa ollaan hierottu tuttavuutta.

Pohjanmaalla isomummun talon lähettyviltä löytyi karhun jälkiä kärrytieltä ja ojasta. Niitä käytiin ihmettelemässä isolla porukalla, kuvassa vertailukohtana Taavin 10-vuotiaan pikkuserkun jalka. Aika pieni karhu kuulemma, mutta jännitystä riitti silti.

Elokuun pimenevissä illoissa siskoni takoma merihirviö pääsi oikeuksiinsa parvekkeella.

Mörkökakku 2

2009-07-31T20:28:00.007+03:00

Tänään meillä juhlittiin 4-vee synttäreitä. Jätkänpätkä halusi taas mörkökakun ja tällaisen saimme Taavin kanssa aikaan. Kermavaahtoa värjäsin vähän mustikkamehulla, mutta kuvassa sinertävä väri ei näköjään erotu. Täytteenä oli mustikkamoussea, Hellapoliisin arkistoista ideoituna.

Pohja:

4 munaa

1 ½ dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja

1 dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

Täyte:

2,5 dl Flora vispiä vaahdotettuna

250 g maitorahkaa

5 dl mustikoita

sokeria maun mukaan

vaniljasokeria

6 liivatelehteä

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita mustikat ja rahka sauvasekottimella soseeksi. Vatkaa kermavaahto ja sekoita mustikkarahkan joukkoon, mausta sokerilla. Kiehauta tilkka vettä, liuota liivate siihen ja kaada täytteeseen, sekoita hyvin. Kasaa kakku vuokaan kerroksittain ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli.

Mörön helman kohdalla oli aika muheva kerros kermavaahtoa, mutta hiukan tuosta näkee myös mustikkatäytettä. Kokosin kakun vuokaan niin, että laitoin täytettä vähän ylle, alle ja väliin. En ollut ennen tehnyt mustikoista täytettä kakkuun, tämä oli oikein positiivinen kokemus. Kakku oli hyvää, sopivan raikasta eikä liian makeaa.

Retkellä

2009-07-28T21:13:00.006+03:00

Isojärven kansallispuistossa päiväretkellä, geokätkön perässä tietenkin. Evästauolla oli harras tunnelma.

Hyvin Taavi jaksoi kävellä (= juosta) yli 8 km reitin. Vasta viimeiset pari kilometriä poika matkusti kantoliinassa, senkin enemmänkin fiilistelyn kuin väsymyksen takia.

Koivuniemen Herra

2009-07-20T22:54:00.021+03:00

Kesän paras lomakohde oli Koivuniemen Herra Merikarvialla. Vietimme siellä erään torstain ja tekemistä riitti niin paljon, että kaikki ei muistu kerralla edes mieleen. Olin kuullut kehuja tästä paikasta ennenkin, mutta en silti osannut kuvitella kuinka mahtava paikka on kyseessä. Suosittelen enemmän kuin lämpimästi!! Tässä väläyksiä maatilan elämästä:

Äiti näytti pojalleen mallia miten lehmää lypsetään...

..ja poika perässä.

Maitolaiturilta sai kaakaojauhetta kuppiin ja itse lypsettyä lämmintä maitoa päälle,

ah namia!

Ja seuraavaksi karitsalle maitoa.

Välillä merirosvojen luolaan roikkumaan köysissä ja kiipeilemään.

Sen jälkeen traktorin peräkärryn kyytiin. Tätä oltiin odotettu koko kesä!!

Työkalut kuntoon: Kirveen hiomisessa täytyy kaataa vettä ..

.. ja pyörittää kammesta niin vimmatusti!

Ja päästiin sitä ratsastamaankin.

Sekä heinälatoon leikkimään.

Tänne jos lapsena pääsisi.. ah taivas.

Aika nälkä saisi olla..

2009-07-20T22:09:00.005+03:00

Tiettyyn pisteeseen saakka ymmärrän ihmisen halun pysyä metsästäjä-keräilijäkansana. Että sitä kerää sienet, marjat ja yrtit säilöön talven varalle ja ehkä osallistuu metsästykseen ja saa pakasteeseen kimpaleen hirvenlihaa. Mutta mieheni teki jotakin, mikä ei täysin mene ymmärrykseeni. Nimittäin Kainuun rastiviikolla mökkimme rannassa oli nähtävästikin paljon järvisimpukoita. Mies soitti siskolleni ja pyysi tarkistamaan netistä miten kyseiset niljakkeet olisivat valmistettavissa ruuaksi. Ja ohjettahan piisasi. Insinöörin keittokirjasta löytyy vastaus ihan kaikkeen.

Varmuuden vuoksi tuo miesolento teki itselleen makkara-homejuustopaistoksen, jos nuo simpukat eivät niin maistuisikaan. Mutta tyhjä lautanen ja kevyt DI:n mieli.

Nostalgiaa ja ompelukuvia

2009-07-20T20:16:00.002+03:00

Pikkutyttönä ompelin kovasti ompelukuvia ja muistan kuinka metsästimme äitini kanssa ympäri kaupunkia uusia settejä, mitä en olisi vielä ommellut. Jotain läikähtää rinta-alassa, kun näitä samoja hommia näkee vuosikymmenten päästä, eihän sitä voi äitisihminen olla ostamatta ompelukuvia lapselleen. Ja alla todiste, Taavi osaa istua hetken paikallaan.

Tunnelmia Kainuun rastiviikolta

2009-07-12T21:58:00.019+03:00

Taas on Kainuun rastiviikko tältä vuodelta koettu. Parasta rastiviikon antia on seurata eri ikäisten ja kuntoisten suunnistajien innostusta harrastukseensa. Rastiviikolla metsässä pörräävät huippusuunnistajat ja kuntosuunnistajat suloisessa sekamelskassa. Alla olevassa kuvassa meikäläinen on tulossa maaliin ja edessä kirmaa joku rastireitiltä maaliin pinkova suunnistuslupaus. Kuvan taka-alalla joku iäkkäämpi menijä valitsee omaa maalikarsinaansa. Nuorin näkemäni suunnistaja nukkui äitinsä kantorinkassa koko reitin, toiseksi nuorin töpötteli juuri kävelemään oppineena pitkää maalisuoraa huterin askelin sinnikkäästi kohti maalia. Vanhin rastiviikon kilpailija osallistui H95 -sarjaan (= yli 95 vuotiaat miehet), minäkin olin maalisuoralla kannustamassa kun papparainen köpötteli maaliin. Siinä on jo tavoitetta nuoremmille harrastajille!

Kilpailupäivien välissä on vapaapäivä ja silloin voi perheen kanssa käydä vaikka katsomassa vesiputousta ja etsiä paikalta geokätkön.

Iltaisin perheen miehet soutelivat järvellä ja vetivät uistinta. Melkoisia vonkaleita sieltä tulikin, savustettua haukea syötiin useampana iltana.

Välipäivän 6 km retkellä Vuorilammella. Jylhät kallioseinät ja syvä lampi, mahdotonta vangita valokuvaan tätä tunnelmaa.

Pieni mies evästauolla isoissa aatoksissa.

Rastireitillä. Sääennustukset lupailivat koko viikoksi sateista säätä, mutta suunnistuksen ajaksi sadetta osui vain yhtenä päivänä vähän, iltaisin sateli enemmän. Tässä viimeisen suunnistuspäivän kuvassa aurinkokin vähän pilkahtaa puiden takaa ja suunnistus sujuu vauhdilla.

Urhollisesti pieni suunnistaja raivaa tietään suolla pusikoitten välistä.

Tämä oli koko viikon kohokohta Taaville, maalisuora eli "hurrauskohta". Taavi jo metsässä aina kyseli, että "tuleeko kohta se hurrauskohta" ja sitten kun päästiin maalisuoralle niin kyllä vauhtia riitti! Yleisö kannusti todella hyvin pieniä suunnistajia ja jätkän pätkä nautti täysin palkein.

Maahiaiset varmaan..

2009-07-04T00:24:00.004+03:00

Meillä asuu paljon pientä väkeä. Saunatonttu asuu tietenkin saunassa ja jos saunoessa oikein keskittyy kuuntelemaan, voi kuulla sen laulavan. Öisin meillä liikkuu koko joukko maahiaisia, jotka tekevät pieniä kepposia: jättävät leluja keskelle lattiaa, syövät herkut herkkukaapista, piilottavat toisen lenkkarin ja joskus viikonloppuisin ne jättävät suolatikkuja Taaville olohuoneen pöydälle. Taavi osaa jo viikonloppuaamuisin hiipiä meidän huoneemme ohi suoraan olohuoneeseen tarkistamaan suolatikkutilanteen ennen kuin tulee herättämään meidät. Tänään juttelimme Taavin kanssa tusseista ja siitä miten niiden korkit täytyy aina muistaa laittaa kiinni. Pojalle tuli huolestunut ilme naamalle ja muistin, että eilenhän pojalla oli tussipiirtelyt menossa ja arvelin tussien jääneen auki. Ja niin alkoi selitys: "mutta yks maahiainen, se toosi iso, se on jättäny mun tusseista korkit auki. Minä olin nukkumassa sikeästi ja.." Tässä kohtaa äidin pokka ei enää pitänyt vaan oli pakko nauraa. Täytyihän ne tussit käydä yhdessä tarkistamassa ja tällä kertaa maahiaiset olivat muistaneet laittaa tusseihin korkit kiinni ihan kuin kuuluukin. Mitähän täällä ensi yönä mahtaa tapahtua.

Musiikkia ja kielikylpyä

2009-07-03T10:14:00.004+03:00

Lorupussimme kaipasi vielä vähän musiikkia. En osaa opettaa Taaville mitään soittamisen taitoa, mutta lauluja voidaan sentään opetella. Laulettavat kortit tuovat kivaa vaihtelua lorupussiin. Ylärivissä on Hyvin hiljaa -laulu ja sen vieressä Leipuri hiiva. Alarivissä on soittokuntaloru ja hylkeet kuuluu tunnelorujen osastoon Kiinni äidin kylkeen on halu pienen hylkeen..

Mutta opettaja kun oon, ni kaikkiin paikkoihin on pakko ujuttaa vähän opetuksellistakin asiaa. Taiteentuntemuksen ja tunnejuttujen lisäksi loruja voi käyttää myös kielikylpymateriaalina. Alla on kolme laulua: Row, row, row your boat.., Tuiki tuiki tähtönen - Twinkle twinkle little star ja Maijan karitsa - Mary's little lamb. Kaksi mainiota apinalorua on ihan hittejä Taavilla tällä hetkellä, vaikka ne ovatkin täysin englanniksi ja äiti joutuu vähän näyttelemään lukiessaan.

Five Little Monkeys

Teasing Mr. Crocodile

Kummitytölle lorukortteja

2009-07-03T09:44:00.009+03:00

Kummitytön synttäreitä vietettiin kesäkuun lopussa ja lorupussihan se sinnekin meni lahjaksi. Kummityttö on kovasti innoissaan keiju- ja prinsessajutuista, joten sellaisia loruja kummitätikin pääsi askartelemaan. Tämä oli kivaa vaihtelua pikkupojan äidille. :D

Ettei lorupussista tulisi liian hempeilevää, piti sinne saada vastapainoksi tietenkin peikkoja ja menninkäisiä. Nämä peikkolorut Taavilla oli jo lorupussissaan, joten näitä tein vain yhdet kappaleet.

Ja eläimiähän täytyy aina olla. Näitä eläimiä tein kahdet kappaleet, Taavinkin pussiin.. paitsi noita hepokatteja tein 10 kappaletta lorukorttivaihtoon.

Pienten ihmisten lorupussi kaipaa myös tunneloruja, joten alla vasemmalla näkyy kiukutteluloru ja mökötysloru ja alhaalla keskellä hyvän mielen halausloru. Uimisloitsu, leikkimisruno ja hassu ketsuppilorukin päätyivät sekä kummitytön että Taavin lorupusseihin.

Ja tästä kaikesta äidin lorukorttitouhusta äimistyneenä perheen isi päätti tehdä oman versionsa lorukortista. Tällainen kortti ilmestyi pöydälleni yhtenä iltana. Tämä tosin ei päätynyt kummitytölle eikä Taaville. :D

Näinpä kerran läskilortin

luona synkän rautaportin

poltti siinä yhden nortin

lienee piru jonkin sortin.

Rastiviikolle hopi hop!

2009-07-03T00:11:00.005+03:00

Monia tuunauksia en muista edes tänne kirjoittaa, mutta tämä on pakko laittaa. :D Olemme nimittäin lähdössä lauantaina Kainuun rastiviikolle ja täytyyhän siellä nyt näyttää kunnon suunnistajalta, perheen pienintä myöten. Taavin suunnistuspuku oli jäänyt talven aikana pieneksi, joten ompeluhommia oli tiedossa. Anoppi toi kassillisen vanhoja suunnistuspukuja ja niistä ehjiä kohtia nappaamalla sain kootuksi oikein toimivan puvun. Suunnistushan on sukupolvelta toiselle periytyvä harrastus, joten kaipa pukukin voi palvella useamman sukupolven edustajia. Nyt on pojalla päällä palanen papan suunnistuspaitaa ja suikale mummon suunnistuspöksyä. Pikkujätkä halusi heti poseerata uuden pukunsa kanssa ja poseerauspaikkakin oli heti selvä: suunnistuspuku täytyy tietenkin kuvata puussa.

Meritursas

2009-06-12T15:57:00.004+03:00

Joku aika sitten sain esittää vanhemmilleni lahjatoiveen ja toivoin siskoni takomaa kattokynttelikköä. Siskolle annoin ohjeeksi tehdä "joku meriaiheinen otus - meritursas - merihevonen - lohikäärme" tyylinen kynttelikkö. Siskoni on tehnyt aiemmin näitä kynttelikköjä esim. hevosen mallisena, mutta kun en ole yhtään hevosihmisiä, niin joku mielikuvituksekas meriotus sopii paremmin meikäläiselle. Tällainen komea tursas sieltä tuli. :D

Peikon ansa

2009-06-12T15:37:00.004+03:00

Piirtämisen lahjoja ei ole juurikaan tämän perheen jäsenille suotu, mutta yritystä riittää silti. Taavi suunnitteli yhtenä aamuna peikolle ansan ja halusi piirtää kuvan ansan toiminnasta. Kuten kuvasta näkyy, jos peikko kiipeää kurkkimaan Taavin ikkunasta (vasemmalla), ansa tönäisee peikon kovalla vauhdilla Ruotsiin asti.

Ja mikäs diplomi-insinöörin poika se sellainen olisi, joka ei piirtäisi rakennekuvaa myös moottorista. Eli peikon ansan moottorista tuli myös yksityiskohtainen rakennepiirros ja äidin piti kirjoittaa pikkujätkän sanelun mukaan tarvikelista kuvan reunaan. Tarvikkeet: puuta, naulaa, ruuveja, vasara, pora (isin).

Juoksutreenejä ja lorukortteja

2009-06-09T19:42:00.014+03:00

Juoksutreenejä ja lorukortteja,

juoksuja, treenejä, loruja, kortteja.

Lorussa hassut possut,

jalassa uudet lenkkitossut.

Kuuhun lentää kissa musta,

polulta kuuluu puuskutusta.

Riimejä, naurun kiherrystä,

pohkeiden venytystä.

Muistatkos vielä haamuherran?

Lenkille jaksanko vielä kerran..

Taavi jo karkuun livistää

äidin pohkeita kivistää.

Siinäpä ne ensimmäisen lomaviikon kuulumiset sitten olivatkin, loruja on luettu niin ahkerasti, että oma tekstikin vääntyy väkisin riimimuotoon. Jukolan viestiin taas treenataan ja treenikalenteriksi on otettu Porin vapaa-aikatoimen juoksuohjelma. Ohjelman seuraaminen on tuntunut hyvältä, kun kovemman lenkin jälkeen otetaan pari leppoisampaa lenkkiä aina, ehtii hyvin palautua.

Lorukortteja ollaan taas tehty ihan urakalla. Monet lorukortit on vain sopivalla kiiltokuvalla koristeltu, mutta osassa on enemmän askartelun makua, alla kuva niistä. Aina löytyy uusia ajatuksia kortteihin, on tullut tehtyä jo numerokortteja, aakkoskortteja, taidekortteja, ötökkäkortteja, eläinkortteja... Ja nyt työn alla ovat kiukkulorut, niillekin on valitettavasti oma tarpeensa. :D

Oikeasti olen tehnyt moninkertaisen määrän kortteja kuin kuvassa näkyy. Olen tehtaillut kortteja sarjassa ja osallistunut korteilla lorukorttivaihtoihin: keijuja tein 14, peikkoja 10, kettuja 14, kärpäsiä 10, 7-kortteja 10 ja kuvasta puuttuu vielä ainakin neljä korttia, joita jokaista tein 10-14 kappaletta. Noita muita kortteja teen yleensä kaks tai kolme, Taavin lisäks kummitytön pussukkaan ja vaihturiksi yksittäisiin loruvaihtoihin. En yhtään ihmettele, että täällä isiolento alkaa saamaan näppyjä lorukorteista. :D Viimeisin innostukseni on taidekortit, niihin sopivan lorun etsiminen onkin aika haastavaa.

Kesätukka ja ammattihaaveita

2009-05-30T21:38:00.007+03:00

Muutama päivä sitten tein jotain, mitä en olisi ikinä uskonut tekeväni; ehdotin, että leikkaamme Taaville kesätukan. Olen aina tykännyt jätkän liehuletistä, mutta kesällä se on auttamattoman kuuma ja leikeistä väsynyt poika litimärän tukkansa kanssa oli kerrassaan säälittävää katseltavaa. Niinpä isiolento otti koneen kauniiseen käteensä ja ajeli pojan pään sileäksi.

Uudesta kesätukasta innostuneena Taavi kertoi mitä hän alkaa isona tekemään. Hän rakentaa kuulemma autopesulan, mihin autot ajavat pesuun ja samalla hän ruiskuttaa ketsuppia kuljettajien naamalle. Isiolennon kanssa vähän epäilimme liikeidean kannattavuutta, mutta poika oli niin tosissaan, että meinasimme saada ketsupit omalle naamallemme, kun erehdyimme epäilemään.

Loimulohta

2009-05-30T21:24:00.006+03:00

Äitienpäivänä testasimme miehen vanhempien mökillä siskoni tekemää "kaupunkilaisen loimulohilautaa". Tulisija on rajattu pienelle alueelle, laudan taustaa voi vetää kauemmas tai lähemmäs nuotiota, toiselle puolelle nuotiota saa toisen laudan jos on isompi joukko syömässä ja lautaa voi käännellä kalan kypsymisen mukaan. Pitkällinen projekti tämä loimutus oli, mutta lopputulos oli herkullinen.

Alla on meneillään lohen kylkien loppusilaukset. Kohta syömään, nam!

Keväinen iltapala

2009-05-23T20:29:00.003+03:00

Kevään ensimmäiset nokkoset voi käyttää varsineen päivineen, kun rakenne on vielä hentoinen. Täällä ensimmäiset nokkoset päätyivät teeleipiin.

Teeleipä: (2 kpl)

½ l luomu grahamjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
½ dl oliiviöljyä
2 dl maitoa
iso nippu nokkosia
pieni kimppu ruohosipulia
poimulehtiä koristeeksi

Kiehauta vettä kattilassa ja keitä nokkosia siinä pari minuuttia. Silppua jäähtyneet nokkoset sekä ruohosipulit hienoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää öljy, maito ja hienonnetut yrtit, sekoita taikina nopeasti. Leivo taikinasta kaksi leipästä ja taputtele öljyisillä käsillä pintaan poimulehdet koristeeksi. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia. Syödään heti lämpimänä.

Lorupussi

2009-05-01T21:18:00.011+03:00

Kuka saa, kuka saa

lorupussiin kurkistaa?
Taavi saa, Taavi saa

lorupussiin kurkistaa.

Täällä on taas hurahdus käynyt. Tällä kertaa hurahduksen kohteena on lorukortit, joihin tutustuin blogissa jos toisessakin, kolmannessa ja vielä neljännessäkin. Oli pakko itsekin alkaa askartelemaan moisia kortteja, kun kirjasta luettuna lorut ovat jotenkin niin "hengettömiä". Lorukortteja on kiva lukea lapsen kanssa, kun lapsi näkee loruun liittyvän kuvan ja loru tulee todellisemmaksi. Lorukortteja onkin luettu nyt ahkerasti päivittäin. Ostin ihanaa kangasta lorupussia varten ja pikkujätkäkin on lorupussistaan ihan innoissaan. Osa korttien askarteluideoista on napattu muualta ja osa on omaa keksintöä. Tämän verran kortteja on nyt valmiina ja lisää on tulossa jatkuvasti.

Polkupyörä

Tämä on oikea toiveuni!

Tämmöisen pyörän jos saisin,

niin kyllä ajaisin taitavasti,

mäessä jarruttaisin,

risteyksissä näyttäisin suuntaa

ja kelloa rimputtaisin!

--------------------

Meritähti

Eli merenpohjassa Meritähti

tuhat tonnia vettä yllä.

- Minä kestän kyllä,

sanoi Meritähti.

- On terävät sakarat,

ja litteät pakarat

ja paineenkestävät kakarat!

- Kirsi Kunnas -

--------------------

Leikkilaiva

Sain lahjaksi leikkilaivan,

nyt pihalle meren kaivan,

laivalla matkustan viidakkoon

ja suuri sankari oon.

Tuon äidille lahjaksi leijonan

ja siskolle apinan,

ja isälle - mitähän?

no, vaikkapa pähkinän.

--------------------
Kummitus

Kertoa voin tämän verran,

illalla näin haamuherran!

Kumarteli kaavun alla,

tuossa meidän verannalla.

Johonkin vain sitten haihtui,

yö kun jälleen aamuun vaihtui!

--------------------

Lehmän mopedi

Kaikki meni sekaisin

kun lehmä löysi mopedin.

Se istui ihan joka säällä

pienen pienen mopon päällä.

Hännän sitoi tarakalle,

ettei se jäisi pyörän alle.

--------------------

Saippuaa ja litra vettä.

Tahtoo sormijoukko, että

toinen toista silittäisi,

veteen kaikki lika jäisi.

--------------------

Pii pii, pikkuinen lintu,

pakottaako jalkojas,

koivun oksalla ollessas,

marjan varrella maatessas?

Pii pii, pikkuinen lintu,

pakottaako jalkojas,

nurmikolla nukkuissas,

marjan varrella maatessas?

Sukellusvene

Sukellusveneet, halitulijalla,

uivat syvällä aaltojen alla,

niitä ei näe edes liitävä lokki,

niissä on kapteeni, puosu ja kokki,

ne miettivät upotusasioita,

minäpä en tahdo miettiä noita.

~Uppo-Nalle~

--------------------

Kissan leikkiä

Mykkyrässä, mäkkyrässä

lankavyyhti missä?

Sykkyrässä, säkkyrässä

kissan käpälissä.

--------------------

Nukkumatti huppulakki

hämärässä kulkee.

Katsoo tuvan ikkunasta

jokaista pientä lasta.

Lasten silmät sulkee,

ne hupullansa peittää

ja unihiekkaa heittää.

--------------------

Pikkuiset kultakalat lammessa ui

pikkuinen kalaäiti huolestui

uikaa, uikaa jos osaatte

ja ne uivat ja uivat sen uskotte.

--------------------

Pikku lanttu

Kukkuu kukkuu pikkulanttu nukkuu

kellarin pimeässä nurkassa.

Hiiri se tuli ja puraisi.

Pikkulanttu naurista potkaisi.

Nauris se parkas ja nurkkahan karkas,

porkkana paineli perässä.

Sipuli se itkeä pillitti,

peruna se tilliä lohdutti.

Kaalikin suuttui ja punaiseksi muuttui,

punajuuri punotti vieressä.

Retiisi ja kukkakaali kikatti,

salaatti vain yksinänsä mökötti.

Suut meni tukkoon, kun avain kävi lukkoon,

tarhuri kurkisti ovesta.

”Ollaan me ihan kiltisti”,

kasvikset yhdessä vakuutti!

--------------------

Hiirulainen

Hiirulaisen hieno maja,

oli vanha kenkäraja.

Siellä hiirulainen eli,

pienoisiaan paimenteli.

Antoi maitoa ja pullaa,

lauloi illoin tuutilullaa.

--------------------

Krokotiilin kulmahammas jomotti ja särki.

"Täytyy mennä lääkärille", sanoi sille järki.

Soitto hammastohtorille avun varmaan toisi

tohtori jos hammasvaivan parannella voisi.

Peikkoja pieniä pellavapäitä..

2009-05-01T20:22:00.007+03:00

Pikkujätkällä oli eilen hoidossa vappunaamiaiset ja ompelin pojalle peikkopuvun. Aamuauringon kajossa pikkupeikko testaili pukunsa ulottuvuuksia ennen hoitoon lähtöä. Hyvin toimi peikkopuku.

Peikkoja Pieniä

Peikkoja pieniä pellavapäitä

pörröisiä pehmoisia veikkoja näitä.

Kulkevat metsässä kurjalla säällä,

touhuten ja tirkistellen siellä ja täällä.
-Anne Laurila-

Vuoden taideseppä 2009

2009-04-19T09:05:00.014+03:00

Siskoni valittiin vuoden taidesepäksi! Tällä tittelillä ei kuulemma pääse Pauligin kahvimainokseen, mutta taideseppien kiertopalkinnon sillä saa vuodeksi pajaansa.

Vuoden taidesepäksi nimeäminen on mielestäni huikea ansio, varsinkin naissepälle. Alalla tuntuu olevan vallalla aikamoinen äijäkulttuuri ja naisen on vaikea saada jalansijaa ja arvostusta. Kun olin ensimmäisen kerran torilla siskoni myyntiapuna ja aamulla purimme autosta tavaroita myyntipaikalle, luoksemme lampsi mies, joka alkoi kyselemään milläs hinnalla tytöt ahjoa kaupittelevat. Miehen ilme oli näkemisen arvoinen, kun hän viimein tajusi, että siskoni meinaa laittaa ahjoon tulen ja alkaa takomaan. Toinen mies katseli siskoni taontatöitä ja sanoi lyövänsä Kossupullosta vetoa, että tuolla pullonkorkinavaajalla ei saa pulloa auki. Tiesin, ettei siskoni päästä huonoa työtä käsistään, joten suostuin vetoon. Kaivoin repusta testipulloksi ostetun vishypullon ja napsautin korkin auki. Mies kysyi heti, että missä on Alko ja kipaisi hakemassa meille pullon. Rehti mies. Viisi päivää pidimme torilla kojua ja joka aamu riitti torin miesasiakkailla mielenkiintoa seurata syttyykö ahjo vai tyriikö tyttö. Viimeisinä myyntipäivinä torin miehet alkoivat vasta uskoa, että tämä nainen todellakin tietää mitä on tekemässä. Siskoni on niin oikealla alalla. Onnea vuoden taidesepälle!

Sepän työhön kuuluu perinteisesti taitojen opettaminen seuraaville sukupolville. Tässä seppä opettaa kummipoikaansa takomaan. Kuva on otettu viime keväänä äitienpäivän alla, kun silloin vähän alle 3-vuotias Taavi takoo korua minulle äitienpäivälahjaksi.

Tän äidin lempparikoru.

Pesto kierteellä

2009-04-19T08:22:00.005+03:00

Vein kyläilyreissulle tuliaisiksi pestohyrriä, joiden alkuperäinen resepti löytyy Valion sivuilta, mutta itse törmäsin ohjeeseen Vegemisiä -blogissa. Minun käsittelyssäni pestoa ja juustoa lurahti sisälle reippaammin kuin Valio suositteli ja leikkasin kiekot kapeammiksi. Ensi kerralla ripautan taikinaan vielä vähän suolaa lisää tai laitan juuston tilalla fetajuustoa. Nam!

Alla se ohje, jolla pestohyrrät tässä taloudessa toteutuivat.

Pestohyrrät: (32 kpl)

Taikina:

5 dl maitoa
50 g hiivaa
1 (tai 2) tl suolaa
3 rkl siirappia tai hunajaa
3 dl kaurahiutaleita
n. 8 dl vehnäjauhoja

Täyte:

200 g emmental raastetta
n. 1 dl valmista pestokastiketta
(2 dl hienonnettua persiljaa)

Sekoita hiiva, suola ja siirappi kädenlämpöiseen maitoon. Alusta joukkoon hiutaleet ja jauhot. Kohota taikina kaksinkertaiseksi. Jaa se kahteen osaan. Kaaviloi taikina kahdeksi suorakaiteeksi (30 x 40 cm). Levitä levyille pestokastike ja juustoraaste (ja persilja). Kääri levyt rullalle ja leikkaa niistä 2-3 cm:n levyisiä paloja. Aseta palat 1 - 2 cm:n välein leivinpaperille uunipannulle leikkauspinta ylöspäin. Kohota hyvin liinan alla. Paista 200 asteessa noin 20 min.

Kalajuttu

2009-04-14T20:34:00.008+03:00

Pääsiäislauantaina Pohjanmaalla oli vielä jäätä niin, että Taavi osallistui elämänsä ensimmäiseen pilkkikilpailuun, nuorten sarjaan alle 15 -vuotiaisiin. Tuta oli taustatukena.

Vähän erikoisella tyylillä pilkittiin, mutta sujuuhan se näinkin.

Ensimmäinen vonkale hurjasta kalansaaliista. Tunnin jätkä jaksoi olla jäällä, sen jälkeen iski väsy ja veimme kalat punnitukseen. Väsynyt poika vietiin isomummun luo vaihtamaan kuivaa vaatetta päälle, syömään ja päiväunille. Kilpakumppanit jatkoivat pilkkimistä vielä kolme tuntia.

Kilpailun loputtua saavuimme taas paikalle palkintojen jakoon. Taavin kalansaalis oli hurjat 24 grammaa, mutta sillä irtosi nuorten sarjan voitto! Toiseksi tulleella oli 23 grammaa kalaa ja loput olivat jääneet ilman sintin sinttiä. Nuorten sarjan voittaja valitsee tässä palkintoaan kokeneemman kalamiehen avustuksella.

Taikuri itsekin taitaa olla hämmästynyt tempustaan.

Virvon varvon..

2009-04-05T13:17:00.009+03:00

Alussa vähän jänskättää..

mutta rohkeasti vaan virpomaan tuttuja ihmisiä.

Nyt jo hymyilyttää..

..kun homman juoni alkaa selvitä.

Loppua kohti tahti vaan kiihtyy ja noita pistää juoksuksi.

Terveellistä hyvää

2009-04-04T19:50:00.003+03:00

Anopillani on varmaan aika ihmeellinen käsitys miniästään. Ensimmäisenä yhteisenä kesänä olimme mieheni kanssa appivanhempieni mökillä ja innostuin tekemään nokkoslettuja. Anoppi totesi tämän kuullessaan, että "mahtoi sillä olla nälkä". Nyt myöhemmin anoppini oli kokeillut täältä blogistani löytämäänsä piirakkareseptiä ja oli ihan ihmeissään, kun piirakka oli sokerinen ja rasvainen. Hän ilmeisesti ajatteli, että kaikki minun juttuni ovat vähän viherpiipertäjän aineksia. :)

Toisaalta, joskus sitä aina huomaa, ettei se anopin käsitys ehkä ihan pielessäkään ole. Olen tässä kevään ajan ollut sillä mielellä, että yritän vältellä valkoisia vehnäjauhoja ja sokeria. Rasvoista yritän valita kylmäpuristettuja öljyjä ja muutenkin olen syönyt taas vähän terveellisemmin, paljon kasviksia jne. Leipomukset ovat jääneet siis vähiin, mutta tänään yksi iso rahkapurkki suorastaan houkutteli piirakan leipomiseen. Kaloreita tässä piirakassa varmaan on, mutta muuten ei mitään epäterveellistä, kaikki on kunnon ravintoa. Tein piirakan lähes sokerittomana, mutta karaistumattomalle suosittelen lisäämään hiukkasen sokeria täytteeseen. ;)

Herkuttelun lomassa täällä valmistaudutaan huomiseen virpomiseen. Kirpparilta löytyi pikkunoidalle oiva pannu, virpomisvitsoja ollaan tekemässä ja palkkaa noidille hankittu.

Sydänystävän piirakka:

Pohja:

0,75 dl oliiviöljyä

0,75 dl rypsiöljyä

1 dl hunajaa

2 kananmunaa

1,5 dl kaurahiutaleita

3,5 dl grahamjauhoja

1 ½ tl leivinjauhetta

Täyte:

500 g maitorahkaa

3 munaa

2 rkl sitruunanmehua

1 tölkki persikoita (mehussa)

(hedelmäsokeria)

Pinnalle:

1 tölkki päärynöitä (mehussa)

½ dl mantelilastuja

Sekoita pohjan ainekset ja taputtele voideltuun vuokaan. Pilko persikat pieniksi, sekoita täytteen ainekset, tarkista sokerin määrä mieleiseksesi ja kaada täyte pohjan päälle. Pilko päärynät siivuiksi ja asettele piirakan pintaan. Ripottele päälle mantelilastuja ja paista 225 asteisessa uunissa noin puoli tuntia. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.

Reseptistä tulee aika reilu määrä, oma 28 cm vuokani oli aivan kukkuroillaan piirakkaa.

Blinikestit

2009-04-04T19:16:00.004+03:00

Viikko sitten pidimme blinikestit mieheni vanhemmille ja mammalle. Mies toimi kokkina ja minun osakseni jäi vain herkuttelu. Sopii minulle, nam nam.

Blinit:

20 g hiivaa

5 dl maitoa

1 tlk (2 dl) kermaviiliä

2 dl tattarijauhoja

3 dl vehnäjauhoja

2 kananmunaa

2 tl suolaa

50 g voita sulatettuna

Paistamiseen: voita

Liota hiiva pieneen määrään maitoa. Sekoita loppuun maitoon maito-hiivaseos ja kermaviili. Vatkaa sekaan kevyesti tattari- ja vehnäjauhot. Erottele kananmunan keltuaiset ja valkuaiset. Lisää blinitaikinaan keltuaiset, suola ja voisula ja anna seoksen käydä lämpimässä paikassa yön yli. Säästä kananmunan valkuaiset seuraavaan päivään.
Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja sekoita vaahto varovasti blinitaikinaan. Paista taikinasta voissa pieniä blinejä.

Blinien seuraksi:

mätiä

smetanaa, mausteena ripaukset tilliä, sitruunapippuria ja mustapippuria

sienisalaattia

maustekurkkua silputtuna

kylmäsavulohta

punasipulia silputtuna

Kukka äidille

2009-04-04T17:21:00.003+03:00

Tässä äidilleni taas vähän ihmeteltävää. Aavikkokasviksi talven mittaan oppinut kliiviani on innostunut kukkimaan. Kliivian kukkimisessa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, mutta että minun "hoidossani".. siinä on ihmeteltävää. :D

Samettipalloja

2009-03-26T20:37:00.006+02:00

Laitetaas toinen hamejuttu heti perään. Ostin pari viikkoa sitten kirppikseltä tällaisen luomuksen. Kangas oli herkullisen väristä samettia, mutta mekon malli oli.. no, ei niin herkullinen.

Tästä ei ollut isokaan työ muokata itselleen taas uusi puolihame. Vähän leikkaamista, vetoketjun irti ratkomista, lyhyemmän vetoketjun ompelemista ja vyötärön kääntämistä niin jopas on taas hauska hame käytössä.

Lempparihame

2009-03-26T16:21:00.004+02:00

Tässä on nyt toinen versio tästä verhokapasta. Edestä päin näyttää ehkä samalta kuin edellinenkin, mutta helma on huomattavasti väljempi ja menee kivasti vähän aalloille. Tämä nousi heti lempparihameeksi meikäläiselle. :)

Sukupuolirooleja

2009-03-19T21:01:00.005+02:00

Olen yrittänyt Taavin kanssa välttää sitä, että ohjaisin häntä pojan sukupuolirooliin. Enemmänkin olen koittanut toimia neutraalisti ja tuoda "tyttöjen juttuja" jätkän ulottuville. Yritän pukea poikaa johonkin muuhun väriin kuin siniseen ja olen hommannut leluihin nuken, nukelle vaatteita, kehdon ja muita tarvikkeita, keittiötarvikkeita jne. Viime jouluksi hankin nukkekodin ja nukkekodin nukeille helikopterin kulkuneuvoksi, jos se hiukan innostaisi nukkekotileikkiin. Ollaan me nukkekodilla leikittykin, mutta ei ihan niin innokkaasti mitä olin toivonut. Tänään otin pienet päiväunet ja Taavi puuhaili itsekseen huoneessaan. Päiväunilta herättyäni poika tuli tarmoa täynnä luokseni ja komensi "tuu heti kattomaan mitä oon tehny!!".

Sieltä ne pojan geenit vaan puskee läpi ja rakennus- ja purkuhommat kiinnostaa enemmän kuin nukkekotileikit. No, löysi poika nukkekodille kuitenkin mieleistään käyttöä. Nukkekodin tuhoa ihmetellessäni Taavi totesi vain "mulla on tehokkaat kädet". Nii-in, mitä tähän muuta voi sanoa.

Lentokone

2009-03-16T19:44:00.002+02:00

"Tämä on taivaslentokone, oikea lentohärveli. Sille tulee vielä suu ja se lentää tosi korkealle." Pikkujätkä on ihan tohkeissaan työstään eikä millään malttaisi odotella maalin kuivumista. Alunperin Taavi rakensi isin kanssa robottia. Pari lautaa nakuteltiin kovalla tohinalla kiinni toisiinsa ja kylkeen ruuvattiin vetokoukku. Jossain vaiheessa robotti muuttui lentohärveliksi ja tänään äidin avustuksella lentokone sai maalin pintaansa.

Kevättä hameessa

2009-03-15T13:36:00.010+02:00

Löysin ihanan kankaan ja tiesin heti, että tästä kankaasta haluan itselleni hameen. Ihan tavallisen puolihameen töihin. Tässä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, mutta kankaan alkuperä on minulle ihan uusi aluevaltaus...

Kangas löytyi nimittäin kirppikseltä, erään pöydän alahyllyltä hintaan 2,50 euroa. Kangas oli vanha verhokappa, ainakin 5 metriä pitkä ja hapsut reunassa. Hiukan minua olisi haluttanut jättää hapsut alareunaan kertomaan kankaan alkuperästä, mutta ainakin tästä ekasta hameesta jätin ne kuitenkin pois. Kankaasta tulee vielä toinenkin hame ja se onkin jo työn alla. Yllä olevan kapean perushameen (kaava Suuri Käsityölehti 9/2002) lisäksi haluan tehdä hiukan A-linjaisemman polvipituisen hameen (Suuri Käsityölehti 11-12/2008).

Monista blogeista (mm. Huisi design, Villa Kiana) olen ihastellut ihmisten kirpparilöytöjä ja niistä valmistettuja juttuja, mutta tähän asti olen ostanut kirpparilta vain valmiita vaatteita, en kankaita ompelua varten. Mutta huomasin heti, että tämä on vaarallisen koukuttava harrastus. Heti parin päivän päästä löysin ihanan kokomekon, josta tulee myös puolihame.. jatkoa tähän osastoon seuraa siis lähiaikoina. :D

Lepopaikka sormuksille

2009-03-01T19:00:00.003+02:00

Valittelin siskolleni jokin aika sitten, että käteni kuivuvat aivan koppuraksi talvisin ja illalla käsiä rasvatessa en tiedä mihin sormukset laittaisin yöksi. Timanttisormus kun ei oikein tykkää käsirasvasta. Seppähän ratkaisi tämän ongelman tekemällä lepopaikan sormuksilleni ja tällaisen sain synttärilahjaksi. Samaan lepopaikkaan saa myös vaikka korvikset ja kaulakorun yöksi huilaamaan. Kaiken lisäksi koko komeus on kuin pieni kaunis veistos yöpöydällä.