Kuumaa, viileää, kuivaa, märkää, polttavaa auringonpaistetta, helpottavaa varjoa, ylämäkeä, alamäkeä, helppokulkuista polkua, kapeaa ja osin sortunutta polkua vuoren seinämällä, turvallisen vihreää, aavemaisen autiota. Kaikkia näitä oli Milin rotkovaellus Kreetalla kesäkuun alussa. Reitti sinänsä ei ole pitkä, kävelymatkaksi tuli ehkä 9 km edestakaisin käveltynä. Reitin varrella oli kuitenkin niin paljon tutkittavaa ja ihmeteltävää, että elämyksenä matka tuntui paljon kilometrejään pidemmältä. Mili on hylättyjen myllyjen laakso. Joka puolella näkyi osin sortuneita, autioita kivitaloja, joista köynnöskasvit olivat ottaneet vallan. Väkisinkin kävellessä tuli tehtyä aikamatkoja menneisyyteen ja kuviteltua miltä alue on mahtanut näyttää kukoistuksensa päivinä, jolloin vuoristoista virtaavat purot olivat pyörittäneet kylän myllyjä ja jauhaneet suuren osan alueen viljasta. Kuvan oikeassa reunassa näkyy taverna, joka on viime vuosina avattu jälleen matkailijoiden iloksi. Tavernaan ei mene tietä, vaan kaikki tavarakuljetukset hoituvat tieltä vaijeria pitkin rotkon yli tavernaan. Kuvassa rotkon takana näkyy Rethymnon.
Kirkasvetisiä puroja lirisi siellä sun täällä.
Ikkuna menneisyyteen. Näkymä alas laaksoon on vielä ihailtavissa ikkunasta, vaikka seinät ikkunan ympäriltä olivat sortuneet. Olisi ollut hauska nähdä miltä maailma näytti tämän ikkunan läpi katsottuna laakson parhaina päivinä.
Aina kannattaa kurkkia kallion reunaman taakse, sieltä voi löytää vaikka vanhan aarrearkun. Pikkujätkän suureksi harmiksi tämä aarrearkku oli tyhjä.
Vesi matkalla jonnekin, minne lie.
Laakson pohjalla polku myötäili puroa. Karua ja kaunista.
Terve vaan. Osasitpa olla säikky.
Tyhjiä pulloja janoisten kävelijöiden jäljiltä tavernan vieressä, valmiina matkalle kohti tietä.Hoituu se homma näinkin.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti