torstai, 23. kesäkuuta 2011

Kreeta lapsen silmin, Hania

Taavi on tottunut siihen, että äidillä roikkuu joka reissulla kamera kaulassa lähes koko ajan. Kun siirryin järjestelmäkameraan, pojalla oli heti selkeä toive; nyt vanha kamera jää hänelle. Kreetan reissulla Taavi kuvaili itsenäisesti aina silloin kuin asia sattui kiinnostamaan, en puuttunut pojan kuvaamiseen millään tavalla. Kotona minua odotti mojova yllätys, kun katselin pojan kuvaaman muistikortin sisältöä; hienoja kuvakulmia lomalla nähtyihin asioihin ja paljon sellaista, mitä en ollut nähnyt ollenkaan. Siinä sitä taas huomaa miten aikuinen on tottunut kuvaamaan tiettyjä juttuja, monet pienet jutut jäävät huomaamatta. En ole käsitellyt enkä rajannut näitä kuvia ollenkaan, nämä on suoraan näin kuvattu. Ainakin mietin sitä, ovatkohan reissussa olleet aikuiset nähneet näin paljon eläimiä? Jotenkin näistä huokuu kreetalainen elämä niin kivasti. Hyviä makusteluhetkiä lapsen näkökulmasta. :)


Saaren paras paikka?

Onkohan äiti jo vähän kärsimättömän näköinen? Lähdössä hotellilta Haniaan.




^Ilmoitustaulu Hanian kauppahallin edessä.



Tämän sianpään huomasi kyllä aikuisetkin Hanian kauppahallissa, grr..





Merimuseon edustalta on löytynyt kiinnostavaa kuvattavaa.




Ikoni jonkun ikkunalla.



4 kommenttia:

Kävelijä kirjoitti...

tuo kolmen kissa kuva on huippu!

Hilikku kirjoitti...

Juu, itsekin kuvailin ko. kissoja ihan huolella, mutta en ainaka parempaa kuvaa saanu aikaiseksi. Mun suosikki on tuo miekkonen, joka ajaa jollain mopolla poispäin, niin oikeeta meininkiä. :)

Anonyymi kirjoitti...

Upeita kuvia:)

Anonyymi kirjoitti...

Kivoja kuvia, ihan odottaa pääsevänsä reissuun. Mäkin tykkäsin tuosta mopomies-kuvasta sekä pelargonia ikkunalla kuvasta sen alapuolella. Taavi on tosi hyvä valokuvaaja!!!
t. SerkkuE